
viikonloppu onneksi ohi.
tuli syötyä ihan liikaa.
mutta mennyt tänään taas
paremmin :>
liikuntaa ei ole tänään
tullut vielä harrastettua
kun lopetin maanantain
tanssin. mutta illalla
vielä lihaskunnot. ja
ehkä lenkille jos jaksaa
ei se haittaa vaikken
tänään menisi lenkille
koska olen syönyt tänään
niin hyvin. voisi kyllä
lähteä ihan kavelylle :>>
olen niin stressaantunut noista
kouluista minne oon hakemassa.
kun viime vuonna tuli lopetettua
se koulu niin haen uuteen.
olen ajatellut että haen
lähihoitaja kouluun.
haluaisin ihan hirveästi
muulle paikkakunnalle
vaikka helsinkiin tai
seinäjoelle. nämä paikat
tietysti ovat hyvin erillaisia
keskenään, mutta olisi ihanaa
olla jossain muualla kun
täällä misää olen aina ollut.
en saanut eilen unta.
varmaan koska mietin tota
koulu juttua, että millaista
olisi asua omassa kodissa
jossain muussa kaupungissa.
varmaan ihanaa. jättää kaikki
vanha taakse ja alottaa alusta.
laihduttaminenkin varmaan sujuisi
paremmin kun ei olisi kukaan
kyttäämässä koko ajan.
paitsi joutuisinko jättämään
terapian. no ei se mitään
haittais, koska terapeutti
jättää minut kesään mennessä.
en jaksa kirjoittaa enempää.
ehkä illalla tai huomenna
sitten lisää.