Olen puhki. Olen niin puhki, etten tiedä jaksanko enään kauaa.

Puoli vuotta sitten luulin olevani onnellinen. Vaikka ihmisiä oli katoamassa ympäriltäni, enkä enään nähnyt ystäviäni, minulle riitti se ihminen ketä rakastan yli kaiken.

Nyt kuitenkin luulen etten enään jaksa, olen niin kulunut ja heitelty ympäriinsä, ja vaikka teen kaikkeni suhteemme eteen, tuntuu ettei se riitä ja olen jo ihan poikki. Silloin kun annoin ystävieni lähteä ympäriltäni, luulin että en tarvitse ketään muuta kuin rakkaani, mutta mitä jos menetän rakkaani, mitä minulle jää?

Rakastan sitä ihmistä kaikista eniten, joka osaa satuttaa minua kaikista eniten.

Haluaisin puhua jollekkin. Vaikka en osaisi nyt edes puhua, sanoisin varmaan vaan jotain loukkaavaa tai tyhmää. Joku joka vaan vaikka olisi siellä puhelimen päässä, eikä puhuisi mitään, mua auttaisi se tieto, että joku kuuntelisi. Tai joku joka halaisi tiukasti ja saisin vain itkeä hänen kanssaan.

En ole nukkunut kunnon öitä vähään aikaan, ja itku tulee useasti päivässä. Itken nytkin, tuntuu etten ole tehnyt mitään muuta koko päivänä kuin itkenyt. Paljon kyyneleitä, kipua ja huutoa.

Itsetuhoiset ajatukset pyörivät päässä. Pelkään, pelkään todella paljon. Ajatukset ovat niin todellisia, huolestuttaa ne. Ottaakohan kukaan niitä tosissaan? Minua ei haittaa vaikka kukaan muu ei ottaisi, mutta se yksi ihminen, se yksi ihminen joka voi minut pelastaa niiltä.

Hmm...

Mä tein aika ison jutun. Mä vaihdoin koulua.

Viime postauksessa kerroin kuinka musta tuntu pahalta, koska en ollut missään ammattikorkeassa tai yliopistossa. Mut kun olin käymässä terapiassa (mulla on väliaikaisesti sijaisena uusi terapeutti) ja mä kerroin sille kuinka mulla on niin paha olo, että mulla tulee itsetuhoisia-ajatuksia, itken melkein koko ajan ja oon tosi herkkä, että saatan saada raivokohtauksia, heitellä tavaroita ja vahingoittaa itseäni, kun poikaystävä saa nauttia siitä opiskelusta ja sen iloista. Se terapeutti vaan siihen tokaisi; "no eiks ne teekkarit ookkin aikas kovia rellestää". Siinä kohtaa mun päässä alko jyskyttää oikee kunnolla, en oikeestaan tiedä edes miksi, tuntui vaan pahalta että sekin on samaa mieltä ja sanoi sen suoraan. Mun oma terapeutti olisi sanonut siihen jotain paljon lohduttavampaa.

Mutta toisaalta, sanon sen että jos se sijainen ei olisi noin sanonut ja ollut muutenkin tuollainen, en olisi ehkä vaihtanut koulua. Mä oon nyt avoimessa yliopistossa. Pääsen toivottavasti ens syksynä aloittamaan siellä vakituisena opiskelijana. Luen nyt lukiossa pitkää matikkaa ja fysiikkaa, yliopistolla matikkaa. Keväällä alan käymään enemmän luennoilla.

Tää tulee olemaan todella rankkaa ja mä tarvitsen todella paljon sitä että ihmiset jaksaa uskoa muhun ja siihen että mä pystyn opiskelemaan ja pääsemään syksyllä vakituiseksi. Uskoa, kannustusta ja luottamusta on niitä mitä mä tarviin kaikkein eniten. Paskaa tässä on myös se, että mun opiskelut on iltapainoitteisia ja huomaan että kappas, minä se taas täällä päivällä täällä pahassa olossa pyörin, tulee ihan vanhat mieleen... Mutta oon laittanut itselleni nyt oikeen "lukujärjestyksen" siitä mitä aiheita luen ja mihin aikaan, herään aamulla vähintään yhdeksältä ja alan heti laskemaan ja lukemaan.

Mua masentaa eniten tällä hetkellä se, että en nää mun poikaystävää melkein ollenkaan. Kun se on koulussa, mä oon kotona lukemassa ja laskemassa, kun mä meen kouluun, se pääsee joko kotiin tai sitten sinne helvetin känniörvellysteekkari-juhliin. Ja kun mä pääsen, ja nään sitä, se tekee aina koulutehtäviä. Tänään sille sanoin siitä, että miksi et jätä vaikka jotain juhlan väliin ja tee silloin tehtäviä. Eihän se sitä tajunnu, se näköjään mieluummin kännäilee yliopisto kamujensa kanssa kun että olisi oman rakkaansa kanssa.

Mutta huh, nyt alkaakin sitten kunnon urakka koulussa ja mä kyllä jaksan, mussa on sisua siihen, vaikka luulen ettei moni siihen usko, mä näytän niille jotka ei usko! Toivon että täällä edes muhun uskotaan. Mä oon vahva.

Tuntuu niin pahalta. Ensinnäkin se etten ole kirjoittanut tänne... Mulla on ollu tosi paljon kiireitä, ja oon halunnu viettää aikaa mun poikaystävän kanssa. Kiitos todella paljon ihanista

kommenteista, saitte minulle hymyn huulille. Olette ihania!<3

Mutta nyt tuntuu niin pahalta, että on pakko tulla kirjoittamaan.

Musta tuntuu, että kaikki on jossain hienossa koulussa, kuten yliopistossa tai muissa korkeakouluissa. Tämä kaikki tarkoittaa mun rakasta poikaystävää. Olen erittäin kateellinen että hän pääsi yliopistoon, mutta eniten olen iloinen hänen puolestaan. Kuitenkin tuntuu, että muserrun tämän takia, kuulen joka päivä niitä yliopisto juttuja, kun olen kullalla, niin postilaatikkoon tulee kirjeitä ja lehtiä muistuttamasta koulusta ja hänen isänsä aina ihannoi poikansa opiskelua. Tulee sellainen olo, että minä olen se "pikkuinen" ammattikoululainen, joka ei pääse koskaan eteenpäin opinnoissa, ja keskeyttää kaikki koulunsa lopulta. Nyt kyllä koulu on sujunut melko hyvin, olen siitä tosi iloinen, mutta se kaivaa minua, etten saa pitää kivaa, päivisin ja iltaisin opiskelukavereideni kanssa. Nytkin kulta on jossain sauna-illassa koulunsa kanssa ja koko viikko on ollut bilettämistä. Kai sinne voi ottaa puolison mukaan, mutta ei oo edes pyydetty. Hän vielä löytää koulustansa kauniimman, laihemman ja fiksumman tytön. Olen ihan harhaluuloinenkin tästä, nään joka yö unia siitä, että näen hänet jonkun muun kanssa, herään itkien tai kiljuen ja pahassa olossa, minua ahdistaa ja ajatukseni ja uneni tuntuvat todelta. Se mua ärsyttää ettei voi puhua mulle mistään mitä on tapahtunut, tuun ihan hulluks, kun en tie mitään ja kuvittelen taas kaikkea kauheaa, toisaalta tiedän ettei hän tekisi niin minulle, rakastan häntä niin valtavasti. Mutta pelkään pahinta niin liikaa.

joo-o. poikaystävä löysi mun blogin. vittu.

tekisi mieli huutaa, itkenyt oon tänään jo. aloitin eilen e-pillereiden syönnin ja nyt mun mieliala vaihtelee koko ajan ja oon tosi kiukkunen ja suutun ihan pienestäkin. riitelin tänään äidin ja siskon kanssa, jostain niille pienestä asiasta. mulle tärkeästä, ruoasta. en halunnut sitä rasvaisinta vaan sitä kevyempää, en halunnut sitä valkoista leipää tai pastaa vaan sitä tummaa.

koulun takia paha olo. en ollut viime viikolla kun kerran vaan koulussa. tosin olin pari päivää kipeenä, mutta loppu viikosta en vaan pystynyt meneen. yöllä en saanut unta ja en aamulla herännyt. huomenna menen kyllä kouluun ja ensi viikolla. en mä voi näyttää kellekkään etten pysty siihen. mä lupasin tän itselleni että saan kaksitutkintoa. mä lupasin.

siinä meni joulu ja uusivuosi... ja ihme, en ole edes lihonut joululoman aikana. vain laihtunut. on hassua, kun ei ajattele ruokaa ja päättää lopettaa tämän "typerän" laihduttamisen, niin minä lopetan ja se on ihan ok. mutta mun sisällä raivoo jokin, joka päättää laihduttaa, joten laihdutan, ja laihdun. minä olen ikuinen laihduttaja, ja tiedän sen. en vaan voi sille mitään.