olen taas kerran ihastunut... mutta tää ei oo kyllä mitää perus settiä, tää on ensimmäinen kerta että musta tuntuu sillä tää saattaa onnistuakkin. jutellaan joka pv mesessä, mutta vaikka ollaan samassa koulussa ni silti siellä välillä esittää ettei näkiskään mua, joskus kyllä moikkaa, mutta harvemmin, sitten taas illalla lentää sellasia juttuja että..

en mennyt tänään lukioon. menin kyllä amikseen, mutta lukioon oli vaikea lähteä, en vain tiedä miksi, tai tiedän en vain kehtaa kertoa. kuulostan vaan niin tyhmältä enkä halua mitään teiniangstia.

nyt tulee muutenkin tylsää tekstiä, päässä ei liiku muuta kun sisko ja sen ongelmat, ehkä huolehdit liikaa mun pikkusiskosta, se on mulle rakas, mut se vaan ei taida oikein tajuta sitä, kun ei halua koskaan apua, eikä se kerro mulle mitään. haluisin että se pystyis puhumaan mulle melkein kaiken kaikesta. haluan olla sille ISOsisko, joka auttaa ja huolehtii. en halua että sille tapahtuu mitään kamalaa.

mutta oon itkenyt ja mun upouudet ripsien pidennykset on siksi pilalla.

kuuntelen pitkästä aikaa Eleanor McEvoyn Sophie -biisiä. tästä tulee aika lailla muistoja, hyviä, että pahoja. silloin kun paino putosi ja tunsin onnistuvani, ja silloin kun makasin osastolla sängyssä, enkä saanut unta, hyviä, että pahoja.

olen syönyt vähän aikaa aika normaalisti. mitä olenko luovuttamassa!? en, en minä luovuta, en minä luovuta koskaan, ennen kuin olen päässyt siihen unelma vartaloon, ja silloin kun olen tyytyväinen itseeni ja minulla on lupa lopettaa.

terapiassa en ole käynyt vähään aikaan, vaikka terapeutti on lähettänyt uusia aikoja, miksi tää uusi terapeutti ei uskalla soittaa? sanon sitä vieläkin "uudeksi", vaikka vaihdosta onkin jo varmaankin yli puoli vuotta jos oikein muistan. se on ja tulee olemaan minulle aina se uusi terapeutti, ei se voi korvata niitä aiempia. näin mun ensimmäisen terapeutin yhtenä päivänä bussissa, se oli omituinen tilanne, ennen jos olen nähnyt sen, oon melkein purskahtanut itkuun. nyt ihan tyynen rauhallisena totesin, että siinä menee minun entinen terapeuttini. ja unohdin sen jälkeen täysin että hän on samassa bussissa.

menin tänään tanssiin, olin viime viikollakin. oli ihana taas vaan antaa liikkeen viedä ja vetää täysiä ja hyppiä ja pomppia ahdistusta pois, opettaja huutaa "liikkukaa kaikki ahdistukset pois, rentouttakaa keho" ja koko ryhmä heiluu, hyppii ja potkii maata. se oli ihanaa, vaikka se omituiselta kuulostaakin. tää vaan on se mun laji!

sisko on luokkaretkellä, on ollu koko viikon, tulee perjantaina takaisin. mulla on ikävä sitä, en vaan halua myöntää sitä, joka on minusta typerää. soitti se mulle kerran ja sanoi että on laihtunut kun on ollut niin pahaa ruokaa ja on liikkunut niin paljon siellä. mua pelottaa että se on laihtunut.

söin tänään salmiakkia. yäk, en edes pidä siitä kauheasti. oli vaan pakko syödä, enkä tiedä miksi, olen ollut nyt vähän aikaa niin etten ole syönyt oikein mitään, tai varsinkaan sellasta mitä en saisi syödä. ja sit meen pilaan sen jollai sellasella mistä en edes pidä.

jospa sitä saisi tänä yönä unta.

eilen illalla raskaan lenkin jälkeen, astuin sisään, kävelin rappuset ylös mun huoneeseen. seisoin siinä vähän aikaa hengästyneenä ja huojuin pikkuisen, tuntui että pyörtyisin. menin makaamaan keskelle lattiaa, maailma pyöri ja musiikki soi täysiä mun kuulokkeista. vaikka se hetki oli periaatteessa tuskanen, mutta silti niin ihana. tuli vanhat ajat mieleen, rakastin silloin sitä tunnetta.

---

nyt olen kohta menossa ystävälle, sanoi että pidetään tyttöjen ilta. ihanaa nähdä sitä pitkästä aikaa, se puhui kaikkea että sillä on ikävä mua ja kyseli että miten voin ja sanoi että on miettinyt paljon mua. olin vähän hämmentynyt. oli ihana huomata että joku välittää.

noni, nyt on ruotsin ja enkun kurssit alotettu. en muuta osaa sanoa, kun että rankkaa tulee olemaan! tanssissakin olen kerennyt olemaan, aina jos on parikin tuntia vapaata, niin liitän niille ajoille mun tanssitunnit.

en oo kerenny syömään kauheesti, se on hyvä, mutta toisaalta se vaikuttaa muhun aika paljon, en pysty kunnolla keskittymään, ja väsyttää ja heikottaa enemmän. ei tee edes mieli ruokaa, koska on koko ajan kiire ja tekemistä. pelkään vaan että alan stressaamaan liikaa. pelkään sitä että tulen kipeäksi ja joudun olemaan pois koulusta, oon syönyt joka pv kaikkia vitamiineja, mutta kurkku on silti jo kipeä. en halua jäädä jälkeen missään aineessa, joten menen vaikka keuhkokuumeessa kouluun.

kuulostan typerältä kun selitän koulusta koko aika, mut oon niin iloinen, koska olen viimein koulussa ja tuntuu ensimmäistä kertaa että siellä menee hyvin ja pystyn olemaan siellä ahdistumatta.

tosi kova väsy. taidan mennä nukkumaan.