miten parisuhde voi tehdäkkin ihmisen onnellisemmaksi?

olen paljon iloisempi kuin ennen. pystyn jopa nauttimaan perus asioista mistä en ole ennen saanut minkäänlaista mielihyvää tai hyvää oloa. 

syönyt olen vähän. en pysty syömään melkein ollenkaan. ei tee koskaan mieli ruokaa. ainoo että tanssi jäi nyt lomalle ja kohta pääsee koulustakin viettämään lomaa. ihana vähän pitää taukoo koulusta. lomalle on kyllä paljon suunnitelmia, mutta se on vain hyvä!

musta tuntuu että oon iloinen. 

oon löytäny miehen. sellasen joka sanoo rakastavansa mua. en ehkä vieläkään usko että se puhuu totta, haluaisin uskoa, mutta sisällä sanotaan; "ei se voi rakastaa tällästä läskiä." mutta näen sitä tällä hetkellä vain viikonloppuisin, koska se on armeijassa. niin ja minä koulussa. 

en ole saanut unta moneen yöhön, ja aina kun nukahdan näen painajasia. nyt väsyttää ihan tajuttomasti, mutta en saa unta ja pelkään. pelkään että mun läheisille tapahtuu jotain pahaa...

kipeänä sitä nyt istutaan kotona. ja nauran itsekseni. en tiedä syytä, mutta eikö se ole hyvä että nauraa? ainakin jos se on iloista. en kyllä tiedä onko tämä iloa vai pelkoa. pelkään koska tapaan tänään yhden pojan, en tiedä olenko siksi iloinen. en ole varma.

tuntuu ettei minulla ole aikaa kehenkään. koulu, tanssi ja sairaus vie kaiken voiman, en jaksa nousta ylös sängystäkään. mutta se on pakko. taas jauhan tästä pakosta, mutta se vaan on tosiasia. kaverit ja ystävät on häviämässä, koska mulla ei oo aikaa niille. ja eilenkin kun mulla olis ollut pari tuntia aikaa olla ystävän kanssa, niin sillä oli muita kavereita joita sen piti nähdä silloin. tuli surullinen olo, koska se tietää ettei me nähdä usein ja että mulla ei oo aikaa aina sille.

paino heittelee paljon. välillä laihdun nopeasti muutaman kilon ja välillä taas lihon. koska syömiset ja liikunnat vaihtelee koko ajan. 

olen varmaankin kipeänä, tai sitten ylirasittunut ja väsynyt. heräsin tänään puoli kaksi, vaikka herätyskello oli soinut ja sisko huudellut minua hereille. olin koomassa. en huomannut mitään. menin kumminkin pariksi tunniksi kouluun, ja sieltä tuli huudot että olin myöhästynyt ja että mikäs nyt on tähän syynä... mua suututtaa se että ne ei ymmärrä sitä että mulla on olut vaikeeeta ja ne tietää sen. mulle on tehty hojks ja ne tietää että käyn myös lukioo. että jos kerran myöhästyn vähän enemmän, niin syy pitäisi ymmärtää. oon muutenki ollu ihan raivoissani, vihanen ja kiukkunen koko ajan. 

enkä jaksaisi yhtään enää esittää iloista ja onnellista. 

mutta pakko. koko mun elämä on pakko.

nukuin tänään pidempään. entinen luokkalaiseni herätti minut soitollaan. menin hyytävään ilmaan ulos ja hyppäsin bussiin, ihmisiäkään ei ollut paljoa. huutoa tuli koulussa koska myöhästyin, opettaja ei tykkää siitä. en vain pysty aamuisin nousemaan ylös sängystä, pelkään liikaa seuraavaa päivää. tiedostin sen jo illalla. tämä viikko tulee olemaan pitkä, tunnen sen.

äskön söin ruisleipää ja homejuustoa. kuinka pahaa se olikaan. joskus rakastin homejuustoa ruisleivällä ja tomaatilla. nyt se oksettaa. vielä kerkeän ennen lukiota lenkille..

joo-o. olihan se kiva synttäri viikonloppu.. ensin kaveri feidaa ja seuraavana päivänä toinen kaveri feidaa. mut kivaa silti oli! perjantaina kierrettii luokkalaisen kanssa joitakin baareja ja lauantaina näin ystävää, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan. oli ihana nähdä sitä, kierrettii muutamat paikat ja tanssittii.

tänää alko sit arki ja oli ihan mukavaa koulussaki, paitsi että yksi ihminen mun luokalta lähti. tulee sitä kova ikävä.

syömiset menneet aika normaalisti, eli ei aamupalaa, ja kouluruokailussa syön, sitten illalla yhdeksän-kymmenen aikoihin syön kun tuun kotiin. oon alkanu taas syömään vähemmän. tää ehkä onnistuu. ehkä pääsen nyt siihen maagiseen lukuun ja pysyn siinä.

4tuntia ja 11 minuuttia..

en tiedä mitä tekisi taikka sanoisi.

outoa, sen sanon.

lääkkeet eivät enään auta. lopetin niiden syönnin. ilman että lääkäri antoi siihen lupaa, kerron sille seuraavalla kerralla. terapiassakaan en jaksaisi enään käydä, mutta jos se lähtisi elämästäni niin en kestäisi. kuulen harhoja ja olen itsetuhoinen, masentunut ja ahdistunut, en vaan tällä hetkellä jaksa yrittää panostaa hoitooni. en vain jaksa.

olisin halunnut lähteä jonnekkin, halunnut puhua jollekkin. en edes tiedä kelle olisin voinut mennä tai kelle soittaa. tuntuu jotenkin niin yksinäiseltä. olen vaan tehnyt koulutehtäviä, lenkkeilyt ja tanssinut. se on sitä mun elämää.

joo-o, kirjotin pitkän ja syvällisen tekstin ja se vain katosi, eikä se ollut tallentunut..

------

olen laihtunut. muutama kilo on pudonnut, en ole ehtinyt syömään koulun takia, olen päivät amiksessa ja illat lukiossa. syön koulussa kouluruoan ja seuraavan kerran syön illalla. mun tanssi harrastus on vaan vähän kärsinyt, käyn enään vain kerran viikossa tunneilla, enkä ole paljoa kerennyt käymään lenkeillä tai tehdä mitään muutakaan, iltaisin teen muutamat lihaskunnot ja siinä se onkin. mutta silti olen laihtunut ja tulen vielä lisää laihtumaan. kyllä tää opiskelu kannattaa ihan laihdutuksen kannaltakin.

mutta... 11päivää, enään se helvetin 11päivää siihen kun täytän 18. sitä ollaan odotettu, mutta nyt haluaisin mennä takapakkia, ei vielä ei ei ei. en halua olla viel täysi-ikäinen. jotenkin vain pelkään sitä vastuuta ja kaikkea. hmmm, se ei saa tulla vielä. mutta se tulee, 11päivää!

-------

jospa huomenna sitä tekstiä tulisi enemmän. nyt nukkumaan, öitä!

olen taas kerran ihastunut... mutta tää ei oo kyllä mitää perus settiä, tää on ensimmäinen kerta että musta tuntuu sillä tää saattaa onnistuakkin. jutellaan joka pv mesessä, mutta vaikka ollaan samassa koulussa ni silti siellä välillä esittää ettei näkiskään mua, joskus kyllä moikkaa, mutta harvemmin, sitten taas illalla lentää sellasia juttuja että..

en mennyt tänään lukioon. menin kyllä amikseen, mutta lukioon oli vaikea lähteä, en vain tiedä miksi, tai tiedän en vain kehtaa kertoa. kuulostan vaan niin tyhmältä enkä halua mitään teiniangstia.

nyt tulee muutenkin tylsää tekstiä, päässä ei liiku muuta kun sisko ja sen ongelmat, ehkä huolehdit liikaa mun pikkusiskosta, se on mulle rakas, mut se vaan ei taida oikein tajuta sitä, kun ei halua koskaan apua, eikä se kerro mulle mitään. haluisin että se pystyis puhumaan mulle melkein kaiken kaikesta. haluan olla sille ISOsisko, joka auttaa ja huolehtii. en halua että sille tapahtuu mitään kamalaa.

mutta oon itkenyt ja mun upouudet ripsien pidennykset on siksi pilalla.

kuuntelen pitkästä aikaa Eleanor McEvoyn Sophie -biisiä. tästä tulee aika lailla muistoja, hyviä, että pahoja. silloin kun paino putosi ja tunsin onnistuvani, ja silloin kun makasin osastolla sängyssä, enkä saanut unta, hyviä, että pahoja.

olen syönyt vähän aikaa aika normaalisti. mitä olenko luovuttamassa!? en, en minä luovuta, en minä luovuta koskaan, ennen kuin olen päässyt siihen unelma vartaloon, ja silloin kun olen tyytyväinen itseeni ja minulla on lupa lopettaa.

terapiassa en ole käynyt vähään aikaan, vaikka terapeutti on lähettänyt uusia aikoja, miksi tää uusi terapeutti ei uskalla soittaa? sanon sitä vieläkin "uudeksi", vaikka vaihdosta onkin jo varmaankin yli puoli vuotta jos oikein muistan. se on ja tulee olemaan minulle aina se uusi terapeutti, ei se voi korvata niitä aiempia. näin mun ensimmäisen terapeutin yhtenä päivänä bussissa, se oli omituinen tilanne, ennen jos olen nähnyt sen, oon melkein purskahtanut itkuun. nyt ihan tyynen rauhallisena totesin, että siinä menee minun entinen terapeuttini. ja unohdin sen jälkeen täysin että hän on samassa bussissa.

menin tänään tanssiin, olin viime viikollakin. oli ihana taas vaan antaa liikkeen viedä ja vetää täysiä ja hyppiä ja pomppia ahdistusta pois, opettaja huutaa "liikkukaa kaikki ahdistukset pois, rentouttakaa keho" ja koko ryhmä heiluu, hyppii ja potkii maata. se oli ihanaa, vaikka se omituiselta kuulostaakin. tää vaan on se mun laji!

sisko on luokkaretkellä, on ollu koko viikon, tulee perjantaina takaisin. mulla on ikävä sitä, en vaan halua myöntää sitä, joka on minusta typerää. soitti se mulle kerran ja sanoi että on laihtunut kun on ollut niin pahaa ruokaa ja on liikkunut niin paljon siellä. mua pelottaa että se on laihtunut.

söin tänään salmiakkia. yäk, en edes pidä siitä kauheasti. oli vaan pakko syödä, enkä tiedä miksi, olen ollut nyt vähän aikaa niin etten ole syönyt oikein mitään, tai varsinkaan sellasta mitä en saisi syödä. ja sit meen pilaan sen jollai sellasella mistä en edes pidä.

jospa sitä saisi tänä yönä unta.

eilen illalla raskaan lenkin jälkeen, astuin sisään, kävelin rappuset ylös mun huoneeseen. seisoin siinä vähän aikaa hengästyneenä ja huojuin pikkuisen, tuntui että pyörtyisin. menin makaamaan keskelle lattiaa, maailma pyöri ja musiikki soi täysiä mun kuulokkeista. vaikka se hetki oli periaatteessa tuskanen, mutta silti niin ihana. tuli vanhat ajat mieleen, rakastin silloin sitä tunnetta.

---

nyt olen kohta menossa ystävälle, sanoi että pidetään tyttöjen ilta. ihanaa nähdä sitä pitkästä aikaa, se puhui kaikkea että sillä on ikävä mua ja kyseli että miten voin ja sanoi että on miettinyt paljon mua. olin vähän hämmentynyt. oli ihana huomata että joku välittää.

noni, nyt on ruotsin ja enkun kurssit alotettu. en muuta osaa sanoa, kun että rankkaa tulee olemaan! tanssissakin olen kerennyt olemaan, aina jos on parikin tuntia vapaata, niin liitän niille ajoille mun tanssitunnit.

en oo kerenny syömään kauheesti, se on hyvä, mutta toisaalta se vaikuttaa muhun aika paljon, en pysty kunnolla keskittymään, ja väsyttää ja heikottaa enemmän. ei tee edes mieli ruokaa, koska on koko ajan kiire ja tekemistä. pelkään vaan että alan stressaamaan liikaa. pelkään sitä että tulen kipeäksi ja joudun olemaan pois koulusta, oon syönyt joka pv kaikkia vitamiineja, mutta kurkku on silti jo kipeä. en halua jäädä jälkeen missään aineessa, joten menen vaikka keuhkokuumeessa kouluun.

kuulostan typerältä kun selitän koulusta koko aika, mut oon niin iloinen, koska olen viimein koulussa ja tuntuu ensimmäistä kertaa että siellä menee hyvin ja pystyn olemaan siellä ahdistumatta.

tosi kova väsy. taidan mennä nukkumaan.

heh, olin perjantaina terapiassa. terapeutti kauhisteli että olin ottanut vielä lukion tähän ammattikoulun sekaan... no kauhistelkoot vaan. kyllä minä sen käyn läpi!

tanssissa oli tällä viikolla niin ihanaa, oli ihana taas hikoilla kunnolla, en sillä etten olisi hikoillut tai liikkunut kesäloman aikana, mutta se on erillaista hikoilua ja hengästymistä, en osaa oikein selittää. ja ensi viikosta tulee myös ihana tanssin suhteen, otin nimittäin yksityistunteja taas, haluan parantua lisää ja kehittyä enemmän. odotan niitä innolla.

olin tänään leffassa ystävän ja sen poikaystävän kanssa. oli jotenkin kauheen orpo ja tyhmä olo ku ne oli koko aika kiinni toisissaan ja minä siinä vieressä yksin. olin vähän vaivaantunut, sillä ne olisi varmaa halunneet mennä sinne kaksin. no oli meillä silti ihan kivaa.

en oo syöny yhtään herkkuja lähiaikoina. en edes leffaan ostanut mitään. liikkunutkin oon paljon tanssissa ja menny joka paikkaan pyörällä, lenkille en oo kerenny muuta kun koiran kanssa. ensi viikolla menen kyllä jos kerkiän koulujen ja tanssien välissä tai jälkeen.

aarg, kirjotin pitkän kommentin bloggaajalle, mutta sitten netti pätkäs!

laitan sinulle äänetön vielä kommenttia :)

sateinen päivä ja kylmä, tässä tulee se talvi kohta ja huomenna lukiohaastattelu. joo-o puhun koko aika siitä, mut mua pelottaa se ihan järjettömästi, mitä jos taas keskeytän koulut? mitä siitä muut ajattelisivat?

nolasin tänään vielä itsenikin, menin puhumaan ihan "ventovieraalle" ja väärälle henkilölle, koska erehdyin ihmisestä, nyt mulle nauretaan...

tahdon rakkautta. haluan että joku halaa minua. ihastun helposti, mutta en rakastu, olen kerran ollut rakastunut, mutta sydän murskaantui liikaa, kun minulle sanottiin tylysti, en enään koskaan rakastu. en ainakaan haluaisi, mutta pelkään sitä ja pelkään että minulle tehdään samalla tavalla kuin viimeksi. en tiedä tuleeko tästäkään jutusta mitään, kun ei poika halua nähdä minua, en tiedä. en halua ajatella sitä, koska olen jo rakastumassa. niin ei saa käydä.

viikonloppu ohi. ei ollut aikomus juoda niin paljoa. nolasin jotenkin taas itseni. mutta puhuttiin ystävän kanssa syvällisiä ja sain tietää tärkeitä asioita. sain myös huomata ja tietää siskosta ja muista ystävistä tärkeitä asioita. viikonloppu meni kumminkin hyvin.

tänään koulussa tuntui siltä, etten kuulu tai sovi joukkoon. kun olin kahden ihmisen kanssa siinä ulkona, ja käännyin, he nauroivat minulle, sitten kun sanoin jotain, niin se toinen muka nauraa hahahahahhah tekonaurua. lähdin vain pois, ja sinne ne jäi puhumaan musta paskaa. tällästä tää taas on. en ehkä jännitä enään sosiaalisiatilanteita niin paljoa, mutta se että joutuisin olemaan aina yksin, niin ajatuksena on surullinen ja että jos luokassa pitäisi ottaa pari tai ryhmä, jäisin aina ilman. onneksi koulussa, mutta kumminkin toisella linjalla, on mun muita kavereita pari. joten ainakaa joillakin välkillä ei tarvitse olla yksin. lisään lukion vielä amiksen lisäksi, haluan päästä ylioppilaaksi, ja koska kukaan ei usko että pystyn siihen, niin nyt ainakin haluan siihen. vaikka vaan näyttääkseni niille, mutta kyllä sitä myös haluan. minäpä näytän että pystyn siihen! tulee vaan olemaan aika rankkaa, koulun jälkeen suoraan joko tanssiin tai lukioon. ei mun elämään paljoo muuta sitten mahdu kun reenejä ja lukemista, mutta sitähän mä haluan.

olen laihtunut! olin hakemassa e-pillereitä ja siellä mut punnittiin, en ole uskaltanut itse mennä vaa'alle, koska pelkään ahdistuvani. mutta tuli hyvä mieli, kun näki että oli pari kiloo kevyempi.

on mulla muutenki ollu hyvä mieli. oon löytäny sellasen ihmisen johon oikeesti olen halunnut tutustua paremmin ja luulen että tästä tulee jotain enemmän. mutta pelkään kumminkin pahinta, että mun sydän taas särkyy ja tulee pahempi olo.

tanssit on myös alkaneet! oli ihanaa taas olla ja unohtaa kaikki muu ja "heittäytyä" mukaan. se on niin hyvää terapiaa, mä tarvitsen sitä. nykytanssi on niin mun juttu!

koulussa oon aika yksinäinen, tai no kyl mä aina välillä kuljen porukan mukana ja niin, mutta musta tuntuu ettei ne oikein hyväksy mua. joo, mustahan aina tuntuu niin ja näin, mutta silti. se "musta tuntuu" -tunne on niin voimakas ja todellinen, uskon vaikka ei olisikaan totta.

tänään oli terapia. juteltiin koulusta. koulu on alkanu ihan kivasti, oon tutustunu uusiin ihmisiin, ja oon löytäny vanhoja tuttuja samasta koulusta. musta tuntuu että tää koulu on paras missä oon ollu, ja pystyn olemaan melkein oma itseni, se on jo paljon!

syömiset menneet niin ja näin, liikkunut oon paljon, mutta syönyt vähän vaihtelevasti. huomenna alkaa tanssit, en pääse, koska sukujuhlat. mutta maanantaina sit, odotan innolla!

siinäpä oli koulua. en eilen kirjottanut, koska olin niin puhki koulusta ja pelosta, että oli pakko mennä heti nukkumaan koulun jälkeen, josta seurasi se etten saanut nukuttua enään yöllä, unirytmi taas pilalla, nytkin kova väsy, nukahdin bussiinkin. mutta menen nukkumaan vasta illalla, että pystyn heräämään aamulla taas kouluun.

koulussa oli ihan ok. näin paljon tuttuja ja se helpotti että näin niitä, koska nyt tiesin että tuntisin edes muutaman ihmisen koko koulusta. luokkalaisetkin on aika mukavia. on ihan erillaista aloittaa kaikkien kanssa samaan aikaan uusi koulu, kun se että tulee pari viikkoa koulun alkamisen jälkeen uuteen luokkaan, osaston takia ja silloin muut ovat jo tutustuneet toisiinsa.

olen isoissa riidoissa "ihastukseni" kanssa. mutta ihan sama, en kunniota enään sitä ihmistä niiden asioiden jälkeen mitä se on tehnyt... onneksi lähtee kauas ulkomaille pitkäksi aikaa, jäisi sinne kokonaan!

välitän yhdestä ihmisestä ihan liikaa. tiedän että se on täysi kusipää, itseään täynnä ja ylimielinen. mutta, rakastan sitä. en voi sille mitään. luulen että tulen aina rakastamaan. enkä koskaan voi saada sitä. olen puhunut tästä aikasemminkin, ja tää ei oo mikään uusi juttu, että tykkään tästä ihmisestä. tunteet vain eivät katoa vaikka haluaisi sitä.

eilen olin juhlimassa, oli ihana nähdä ystäviä, olin kaveriporukan ainoa tyttö, tuli sinne sitten muitakin, joita en tuntenut. tajusin että ehkä yli vuosi sitten en olisi pystynyt olemaan jätkien kanssa, varsinkaan jos muita tyttöjä ei olisi ollut mukana. ja nyt mun kaikki parhaat kaverit on jätkiä. tulen nykyään enemmän niiden kanssa toimeen. tää jätkä mistä puhuin, josta tykkään, iski ihan tahallaan mun nähden yhtä tyttöä, joka oli varattu. kyllä pari yritti muakin iskeä, mutta mulla oli niin paha olo sen takia, niin en välittänyt, enkä halunnut mitään.

mutta tiistaina alkaa koulu. pelottaa kamalasti.

huh. nyt sitä ollaan taas kotona. en tiedä mistä aloittaa, no ainakin että pelkäsin ihan liikaa, että en pystyisi olemaan sosiaalinen ja että menisin paniikkiin jos joutuisin puhumaan muiden kanssa. niin ei käynyt, oli helppo puhua ja sain uusia ystäviä. nyt haikee olo ja haluaisin takaisin sinne. siellä ongelmat eivät olleet niin isoja ja siellä niiden kanssa selvisin ihan hyvin. yksi ilta meni itkien, mutta olin silloin muutenkin väsynyt. laihduin myös leirin aikana. tuli liikuttua niin paljon, ja aina annoin yhdelle kaverille melkein kaikki ruuat mitä sain lautaselle, kyllä sille jätkälle ne kelpas. inhottaa kun jotkut pojat voi syödä melkeinpä niin paljon kuin haluaa ja on silti sellasia tikkuja. näin myös yhden bloggaajan siellä, et vain tunnistanut minua, tai ainakin minä niin luulen.

ensi viikolla alkaa koulu. en osaa kuvitella, enkä halua. tää kesä meni nopeasti, mutta toisaalta hitaasti. kohta alkaa arki ja rutiinit, koulu ja harrastukset. elämästä tulee taas "normaalia" ei sitä että olen kotona päivät ja illat tanssimassa. hyvä ettei ole niin. ihanaa päästä kouluun ja opiskelemaan.

ystävä on huolissaan. minusta. miten voi olla niin? ei hänen minusta tarvitse huolehtia, hänellä on omiakin huolia tällä hetkellä ja ei voi itse varmastikkaan hyvin, vaikka väittääkin että kaikki on hyvin.

eilen olin sen partioporukan kanssa keskustelemassa ja suunnittelemassa sen leirin asioita ja järjestelemässä tavaroita mitä sinne otetaan mukaan. koko ajan jännityn enemmän ja enemmän. en halua sinne! on kyllä ihana nähdä kavereita ja mun entinen ihastus on siellä. se lähtee heti sen jälkeen vuodeksi ulkomaille vaihtoon. ja en näe sitä ainakaan vuoteen.

olen taas aloittanut juoksemisen oikein kunnolla ja säännöllisesti. olen taas oivaltanut miten ihanaa on juosta ja olla niin poikki että melkein pyörtyy ja oksentaa.

olen vaikka kuinka kauan kirjoittanut tätä tekstiä, koska netti koko ajan pätkii...

2 päivää. 2 paivää sosiaaliseen helvettiin. pelkään niin paljon.

lisäksi, äiti on sitä mieltä etten pärjää kaksoistutkinnossa. sen mielestä vain lopetan sen koska en kestäisi tai jaksaisi sitä. mutta minäpä jaksan. minä varmasti jaksan!

en ole päivitellyt pitkiin aikoihin. en ole ollut kotona, eikä ole ollut oikein mahdollisuutta kirjotella blogiini. olen ihan poikki ja väsynyt kaikkien muiden ihmisten lohduttamisesta ja auttamisesta. hyvä ystäväni erosi poikaystävästään ja koko viime yön lohduttelin sitä, ja yritin parhaani mukaan auttaa. menen tänäänkin sen luokse.

olin hänen, siskon ja isän kanssa myös purjehtimassa. oli ihan kivaa, en kyllä siskon ja isän kaa kyllä olisi voinut lähteä, en olisi kestänyt isää, nyt sain olla ystävän kanssa koko ajan. syötiin kyllä aika usein, mutta sain kulutettua kumminkin paljon kaloreita, liikuin koko ajan.

olin myös serkkujen luona etelä-suomessa, pikku kaupungissa. ja juuri silloin tapahtui täällä minun kaupungissani kaikkee missä mun olisi pitänyt olla mukana. ja nyt olen vähän ulkona kaikesta mitä on tapahtunut.

4 päivän pästä lähden suurelle partioleirille, sinne tulee paljon tuttuja ja joudun olemaan paljon äänessä ja ihmisten kanssa tekemisisssä. pystyn varmaan ohittamaan ruokailut, siellä on niin paljon ihmisiä, että tuskin kukaan huomaa että en mene syömään...

niin eli silloinkaan en 9 päivään minusta ei kuulu mitään. olen silti elossa, ellen kuole sosiaalisten tilanteiden pelkooni. nyt lupaan kirjottaa ennen kun lähden sinne kunnolla ja pitkiä tekstejä, en ole nytkään koskaan kirjottanut näin nopeasti blogitekstiä. niin paljon asiaa, mutta en osaa oikein kertoa mistään kunnolla tai hyvin.

ainiin vaihdan blogini osoitteen, koska siskoni taisi löytää blogini...

riitelin hyvän ystävän kanssa. se loukkas mua. mun piti olla niillä yötä, mutta sitten vaan lähdin, ei ole vielä ottanut yhteyttä, odotan vaikka koko yön, että laittaako se mitään viestiä. tiedän olen lapsellinen, mutta haluan tietää että onko minulla oikeasti sellanen ystävä joka välittää, vai ei. huh, tulee pitkä yö...

olen muuttunut. olen muuttunut paljon. en osaa kertoa millä tavalla, mutta sen osaan kertoa että takasin sinne huonompaan suuntaan. olen alkanut taas olemaan ihan hiljanen. se hiljanen tyttö joka on tyhmä eikä tiedä tai osaa mitään. olen menossa takasin siihen. en halua.

kivaa tänään oli se että näin lemmin ja rosaparksin :) <3

olen ollut nyt menossa nämä pari päivää. siksi en ole ehtinyt kirjoittelemaan.

on ollut aika vaihteleva olotila koko ajan, välillä tuntuu että kaikki olisi hyvin ja välillä taas että ei oo huonommin mennyt. olen ollut yksinäinen ja myös ollut ihmisten seurassa. iloinen ja surullinen. väsynyt ja ylipirteä. rakastunut ja vihainen. kaikkea. en edes osaa kertoa.

oksensin tänään. en kauheasti oksentele, en halua että siitä tulee tapaa.

13pv lääkäri, pitäkää peukkuja ettei se muista sitä että mun piti vielä kesällä ennen koulua ja koulun aikana mennä osastolle. en todellakaan halua sinne, 4. kerta olisi varmasti kamalin, tiedän sen. ja se olisi muutenkin mun viimeinen kerta siellä nuorten osastolla, koska täytän pian 18vuotta ja sitten siirryn aikuisten puolelle, ja sinne vasta en haluakkaan.

juttelen ihmiselle asioista, avaudun, olen kuin jossain muualla, en maailmassa. en tiedä mistään mitään, on vain paha olla. en halua mennä nukkumaan, kamalat asiat tulevat mieleen ja näen painajaisia. en halua.

EDIT//

nyt on parempi olo kun juttelin ystävälle. ehkä mun vaan nyt pitäis mennä nukkumaan...

haluun lukea kirjan. siitä on pitkä aika kun olen lukenut mitään kirjaa. viimeksi varmaan luin kira poutasen, ihana meri -kirjan. mulla on toi stahlinin lehmät -kirja omana hyllyssä, mutta en oo vielä jaksanut/ehtinyt lukea sitä.

katsoin vanhoja valokuvia, ihan tulee ikävä kaikkia vanhoja aikoja. sitä kun oli vielä pieni ja sai leikkiä naapurien lasten kanssa. nyt mun täytyy käyttäytyä melkein kuin aikuinen, kohta olen täysi-ikäinen ja silloin mun täytyy olla fiksu ja aikuismainen. mua pelottaa se että kasvan. en halua tulla vielä aikuiseksi, haluan leikkiä naapurin tyttöjen ja poikien kanssa pihalla, niinkuin aina tehtiin kun olin nuorempi. nyt melkein kaikki ihmiset joiden kanssa leikin on muuttaneet pois. niin tää aika kuluu. en oo enään niidenkään ihmisten kanssa tekemisissä, mulla oli silloin paljon kavereita, ei ole enään.

huomenna nään yhtä ystävää pitkästä aikaa. odotan innolla sitä.

naapuri näkee minut ulkoa ikkunasta, hän heiluttaa, minä heilutan takaisin. jännä juttu, ei se oo ennen moikannut mua. mitä muutenkin tuijottaa meidän taloon, sellanen kyylä.

ollu aika surullinen ja vihanen tänään. onneksi yksi kaveri (joka on poika) auttaa mua, tai no se läppäilee mun kanssa. se saa mut iloiseksi vähänki aikaa, mutta silti olen vihainen, olen vihainen ihmiselle.

kun ystäviä eniten tarvitsee, niin niitä ei ole. tai ne jotenkin salaperäisesti katoaa aina silloin. nyt tarvitsisin ystävää joka tukisi, mua pystyy auttamaan jo sillä että läppäilee mun kanssa tai edes juttelee, niin että tiedän että he ovat olemassa ja että minä olen olemassa.

"mä en oo tunnevammane"

päätin jo yhtenä iltana että nuohdan sen yhden jätkän, johon oon ollu kauan ihastunut, ja tiedän etten tule koskaan samaan sitä. sitten olin kaverilla (tämä jätkä tykkää tästä mun kaverista, mutta kaveri seurustelee toisen kanssa) ja tämän poikaystävä alkoi haukkumaan tätä mun ihastusta, mä puolustin sitä ja tunteet palas taas takas. ja kun tää mun kaveri koko ajan kertoo miten kiva ja ihana tää mun ihastus on, (kaveri tietää että tykkään siitä) inhoan sitä kun se leuhkii sillä että se jätkä on sanonu sille kaikkee kivaa ja kehunu sitä. olen MUSTASUKKAINEN. tiedän nyt 9 jätkää jotka tykkää siitä mun kaverista, se ihminen on niin täydellinen. olen niin helvetin kateellinen sille, koska se on kaunis, laiha ja kaikki ihmiset tykkää siitä, sillä on paljon kavereita ja se on tyylikäs. mutta se leuhkii, se leuhkii ihan kaikella, esim sillä että siihen on ihastunut niin moni, ja se pitää huolen että ne tykkää siitä, sen luonne on muutenkin sellanen, että se kohtelee tyttöjä ja poikia samalla tavalla, esim. halailee, pussailee, laittaa sydämmiä mesessä tai tekstareilla ja jotenkin flirttailee kaikille. kaikki luulee tästä ihmisestä pelkkää hyvää, mutta minua se käyttää vaan hyväkseen, lainaa rahaa ja vaatteita eikä palauta, sanoo että nähdään mutta ei kumminkaan ilmaannu paikalle, pyytää hakemaan jostain... ja minä kilttinä teen niinkuin se haluaa.

arrg, kauhee paskan puhuminen, mutta nyt helpottaa kun sain purettua ja mietittyä tosi asioita, oon aina luullut ja kuvitellut että se on mun parasystävä. suurin osa mun ystävistä on tälläsiä, ja minä kilttinä uskon niistä pelkkää hyvää...

tänään oli kamala olo, melkein koko päivän. kaikki koulu jutut ahdistaa ja masentaa. ja nyt tuntuu etten koskaan tule pääsemään siihen kouluun mihin haluan. mun täytyy vaan hyväksyä jotkut tosi asiat, mun taito ei riitä tanssijaksi. mun pitäisi olla täydellinen ja paras, sellanen kun jotkut on. ei musta koskaan voi tulla sellasta, vaikka kuinka paljon haluaisinkin.


tänään oltiin siskon kanssa rannassa kuvailemassa meillä oli kivaa ja sain uuden pyörän.

kuuntelen tarzanin tunnaria.

"Usko siihen minkä tiedät varmaan
Sä käy ja maailma jaa
Luota vaan ja aikanaan
Sä löydät onnenmaan

Ja paratiisiin kauneimpaan
Maahan lemmen kauniin
Ja murheeton tää elo on

Tarkoin katsot tietä maahan toiseen
Sä käy ja maailma jaa
Kohtaloon sä luota vain
Se meitä kuljettaa

Ja alla puiden viidakon
Siellä turvan perhe saa
Ja murheeton tää elo on

Pääsi nosta, taakkasi jaa
Saat voiman rakkaimmilta
Ja työsi tuo, se suojan suo
Sä saada voit kaiken, mut kaikki sun saada voi

On äidin taakka kyyneleet
Ei korjaa aika haavojaan
Se kaiken vei, mut toivo jäi

Jo kuulet kutsun äänen soivan
Sä käy ja maailma jaa
Luota vaan ja aikanaan
Sä löydät onnenmaan"

juttelin tänään niiden parin ystävän kanssa. saatiin välit selvitettyä ja nyt on ihan ok olo. ne sano että ne oli kännissä ja selitteli kaikkee, ja pyysi anteeksi. tuli parempi olo.



tänään oon syöny liikaa...


pitäisi keksiä jotain tekemistä, haluan koko loman täyteen ohjelmaa. nyt mulla ei oo mitään tekemistä, ainakaan tällä viikolla. loman suunnitelmat: serkkujen kesä-asunnolle yhdeksi viikonlopuksi ja purjehtimaan isän ja siskon kanssa pariksi päiväksi, siinä oli mun kesän suunnitelmat. niin ja munhan piti mennä osastollekki, mut sinne en todellakaan ole menossa, en mene, ellei ne pistä pakkohoitoon. siitä puhutaan sitten ensi kuussa lääkärin kanssa. mut mulla ny ei kumminkaan oo tekemistä.

haluisiko joku tulla tänne pitään mulle seuraa? :D

joo, taas huomasin että ei ystäviin voi luottaa.

mut feidattiin taas ihan täysin, odotin yli TUNNIN kavereita yhdellä suihkulähteellä, eikä ne tullut, ja yritin saada niitä puhelimella kiinni, mutta ei vastattu. sitten soitin tuntemattomalla, niin vastattiin, ja siellä sanottiin että ne ei oo enään lähelläkään sitä paikkaa vaan keskustassa ja lähössä pois, sitten se sano: "en jaksa enään puhua, moikka!" sitten kun äskön, kun olin päässyt kotiin, soitin uudestaan sille toiselle kaverille, kun vastattiin, niin toinen taustalla "älä vastaa sille!", puhuttiin siitä että olisin varmaan vieläkin siellä ellen olisi saanut teitä kiinni, sit se vaan "jaa", sanoin vaan että moikka. en pystynyt enään puhumaan, alkoi itkettämään niin paljon. olin niin pettynyt siihen ystävään, se on vielä yksi mun tärkeimmistä ystävistä.

toisista voi ehkä tuntua ettei tää niin kauheeta oo, mutta mua se sattui.

olipas siinä juhlat... meni tää päivä kumminkin aika nopeasti, ja kohta menen katsomaan kaveria, joka on myös päässyt ripille tänään.

olen niin vihainen. isälle. se teki sellasen ilkeän tempun, ettei se tullut koko juhlaan, laittoi edellis päivänä viestin siskolle ettei tule, koska on purjehduksen SM-kisat, jonne se menee kilpailemaan. mua surettaa siskon puolesta, mulle se on se ja sama, että tulisko se mun juhliin, mutta siskolle isä on sen verran tärkeä, että sille tuli siksi paha olo, kyyneleitäkin vuodatettiin. mutta aion kyllä sanoa tästä isälle, ja pahasti. ei se voi jättää väliin tyttärensä rippijuhlia jotka ovat kerran elämässä, ja niitä kisoja tulee ja menee koko ajan. arrg, ärsyttää oikein.

tuli syötyä kaikkea, että oikein oksettaa.

huh, tänään on tullut siivottua ja paljon, oon ihan puhki. ja huomenna siskon rippijuhlat, eli talo täyteen sukulaisia. en jaksaisi. "miten sun koulu-suunnitelmat?" "mitä kuuluu?" "mitä aijot tehdä tulebaisuudessa?" "koskas on *****n ylioppilas juhlat?" näitä kysymyksiä jokaiselta. ja mun serkut jotka sitten kehuskelee korkeilla keski-arvoillaan, hyvillä kouluillaan, ystävillään, rahoillaan jne. no onneksi sinne tulee pari mun kaveria, mitkä sain sinne, vaikka sisko ei ollu kovin mielissään, kun ilman sen lupaa kutsuin ne sinne. en pärjäisi siellä ilman niitä.

jännä juttu että netin kautta tuntee ihmisiä... oon tutustunut mun parhaaseen kaveriin netissä, oon ollu miitissä sh-foorumin kautta, tunnemme samoja ihmisiä nettituttujen kanssa ja nyt yhden kanssa ollaan oltu samoilla tanssikursseilla. jännää.

mut huomenna pitkä päivä, ja pitää vielä tehdä kaikkea tylsää ennen kun pääsen nukkumaan. joten hyvää yötä kaikille! <3

joo nyt on muutettu ulkoasua, tappelin tän kanssa niin kauan että en enään jaksa. ehkä vielä muokkaan tota, tää on ehkä liian hempeä minulle.

EDIT//

muokkasin taas lisää. ää, en nyt jaksa enään. blogi näyttää ihan uudelta, mutta sama tyttö täällä kumminkin kirjoittelee :)

terapeutti soitti aikaisin, en halunnut vastata, en tiedä miksi. lopulta se soitti äidille ja sanoi että tämän päivän terapia on peruttu. olin odottanut sitä aikaa, no mutta ensi kuussa on lääkäri. puhutaan sen kanssa varmaan osastosta, taas. en haluaisi mennä sinne, en enään. tämä olisi viimeinen kerta kun pääsisin sinne nuorten puolelle. vaikka se olisikin viimeinen kerta, en silti halua mennä "hyvästelemään" sitä paikkaa, vaikka inhoankin sitä. silti olen saanut sieltä paljon apua.

tänään viimeiset tanssitunnit siitä kurssista, selkä- ja niskalihakset ihan kipeenä.


pitäisiköhän tätä ulkoasua vaihtaa...?

oon ihan sekasin.

tänään kun makasin tanssisalissa tunnin päätteeksi, herkän musiikin soidessa, tajusin ja päätin, että minusta voi tulla mitä vain, jos vain haluan ja teen töitä sen eteen tarpeeksi paljon. MINUSTA TULEE TANSSIJA! olen nyt varma siitä. teen töitä todella paljon nyt sen eteen ja te kaikki saatte nähdä, että minusta, ujosta, hiljaisesta tytöstä tulee se mitä olen aina halunnut ja haaveillut. unelmani toteutukoon!

kiitos kaikille ihanista kommenteistanne, te lukijat usein pelastatte mun päivän <3

tuli paha olo, kun luin yhden ihmisen blogia. sillä tytöllä ei mene hyvin...

olen ihan liian kiltti, olen saanut kuulla siitä viimeiset pari päivää. ihminen jota pidin parhaimpana ystävänäni käyttää minua hyväkseen. ainakin kaikki niin väittävät. en itse sitä kuulemma näe, luulen vain siitä ihmisestä pelkkää hyvää, en voi uskoa että hän käyttää minua hyväkseen, ei se ole totta. se ei saa olla totta, olen menettänyt ystäviä sen takia, koska olen halunnut olla hänen kanssaan ja olen tuhlannut siihen ihmiseen ihan liikaa rahaa. haluan olla hänen ystävänsä, mutta haluaako hän olla minun?

olin eilenkin yöllä neljään saakka mesessä. juttelin kaveripojan kanssa ihmis-suhteista, vanhempien erosta ja siitä miltä tuntuu kun rakastaa jotakin ihmistä ja se ihminen ei pidäkkään. en ole koskaan jutellut sen ihmisen kanssa mistään vakavammasta, aina vaan läppäillään jostain. tuli uusia puolia siitä ihmisestä esiin.

mitäköhän sitä tekisi juhannuksena...?

tulin juuri tanssikurssilta, oon ihan puhki.

ensi viikonloppuna on siskon rippijuhlat, pitää järjestellä koko aika taloa ja siivota. mutta se on mun mielestä kivaa, ainakin silloin kun siihen ryhtyy ja innostuu.

mulla on ihan uusia suunnitelmia koulun suhteen, mulla vaihtuu niin nopeeta mielipiteet. nyt haluan vaihtaa koulua ja haluan ehdottomasti kaksoistutkintoon, ihan mille alalle tahansa, kunhan on kaksoistutkinto. mieluiten joku "miesten" ala, en tajua mikä muhun on mennyt, halusin ensin olla sairaanhoitaja sitten vaatesuunnittelija sitten tanssija ja nyt joku putkimies. nauran itsekkin asialle että minä olisin joko jossain raksalla rakentamassa tai asentamassa sähköjä.

mun oikea haave on kyllä se että musta tulee tanssija, mutta pelkään että se ei toteudu ja jos liikaa odotan että se toteutuu, ja jos ei toteudukkaan muserrun ihan liikaa.

huh, oon ollu koko ajan menossa, se on ihan outoo mulle. en oo ollu kolmena yönä kotona, oon ollu kavereilla yötä, ja tää on ollu mun elämän ehkä iloisinta ja surullisinta aikaa. mun mieliala vaihtuu nopeesti erittäin iloisesta erittäin surulliseksi ja toiste päin.

mutta nyt oon iloinen :)

sisko tulee kohta takasin kotiin, odotan sitä ja mulla on sitä ikävä. en aina tajua että miten rakas se on mulle, vaikka ärsytänkin sitä ja riidelläänkin usein. mut ihana nähdä sitä!

ja nyt juttelen mesessä mun todella hyvän ystävän kanssa, josta oon ollut kauan huolissaan ja nyt sain tietää että miksi se ei vastaa, sillä oli saldo loppu. rupesin oikein itkemään kun tajusin miten se välittää musta ja että se ymmärtää mua, ja että sillä menee hyvin.

voi teitä ihanat Lemmi ja Rosaparks, olette rakkaita kun autatte <3


voin jo ihan hyvin. ystävä sai mut niille yöksi ja puhuttiin aika pitkään kaikesta, esim siitä että tunnen että se haukkuu ja pilkkaa mua ihan tahallaan, mutta olen kai sitten käsittänyt väärin...

olen tainnut laihtua. en ole syönyt paljoa, koska on ollut niin paha olo. se vähän vaihtelee, joskus kun mulla on paha olla syön, syön ja syön ja joskus taas en. mutta nyt menee taas ihan tavallisesti, olen yrittänyt pysyä siinä 500 kalorissa, ja ihan hyvin oon onnistunutkin, eilen meni pari ruisleipää kurkulla ja tomaatilla, laku, omena, kahvia ja paljon vissyä.

sisko soitti eilen, se sai mut tosi iloiseksi.

anteeksi

eilen oli niin lähellä, se oli niin lähellä.

se oli vain kourallisen lääkkeiden laittamista suuhun, se oli vain muutaman kulauksen juomista vaille, että olisin päässyt muualle.


ystävä tekstasi viime hetkellä, se tiesi mun pahasta olosta. olen kiitollinen mutta samalla erittäin vihainen, olisin halunnut mennä.


ääh, ja nyt taas tätä samaa yksinäisyyttä edessä, ja ystävyys-suhteiden selvittelyjä. tuntuu etten kestä, mutta melkein pakko kestää.

viikonloppu meni nopeasti ihan liian nopeasti. vietin ihanan viikonlopun parhaiden kavereiden kanssa. heräsin tänään vasta kolmelta, nukuin 14-15 tuntia ja nyt väsyttää sen takia. sisko on riparilla ja pari kaveria on matkoilla, enkä keksi mitään tekemistä. sovittua ohjelmaa on vasta torstaille, joka sekään ei ole vielä varmaa. pitäisi olla koko loman joka ikinen päivä keksitty jotain ohjelmaa, koska en kestä olla yksin, haluan koko ajan olla liikkeessä, tehdä koko ajan jotain.

lauantaina en syönyt muuta kun ranskalaisia jotka tuli kuitenkin oksennetua, ainakin osa. no juomista tuli kaloreita, mutta en juo usein, niin kyllä nyt joskus voi tulla niistäkin kaloreita.

nyt vasta tuntuu lomalta, vaikka olen oikeastaan ollut melkein kaksi vuotta lomalla.

miksi olen hereillä?

minun pitäisi nukkua, huomenna aikanen herätys, kun kaveri tulee puol 9 meille sen kevätjuhlien jälkeen, niin mennään siskon kevätjuhliin, koska en halua mennä sinne yksin vanhojen luokkalaisten luokse. joko ne ei edes halua huomata mua, tai sitten ne tulee kyselemään kaikkea. niiden kevätjuhlien jälkeen lähetään sille kaverille hakemaan tavaroita, sitten lähetään yhteen rantaan muiden tuttujen kanssa ja mennään yhdelle kaverin kaverille yöksi. en edes halua ajatella sitä kaloreiden määrää, mitä tulee viikonlopusta, ruoista ja juomista. mutta toivottavasti muuten tulee hauska viikonloppu.

me muutetaan, en kestä. haluan sitten oman asunnon. muutetaan varmaankin ihan samalle paikkakunnalle, mutta jonnekkin rivi-tai kerrostaloon. oon asunut tässä talossa noin 17vuotta, sitä ennen asuin pienenä jossakin kerrostalossa, mutta en siitä muista mitään. ollaan jo katottu tavaroita mitä heitetään pois ja mitä säilytetään. oon kyllä tietäny kauan että me muutetaan jossakin vaiheessa, mutta en tajunnut että se on jo ajan kohtaista, ei olla tosin vielä laitettu myyntiin taloa, siinä myynnissäkin saattaa mennä kauan. ääh, en halua ajatella koko asiaa.

olin tänään terapiassa, puhuttiin siitä kun menen la siskoni kevätjuhliin, ja tulen näkemään siellä vanhat luokkalaiseni, niin mitä puhun heille ja miten suhtaudun heihin. tulee kyllä olemaan vaikeeta, en oo kohdannu niitä sen jälkeen kun lähdin sieltä koulusta. ja nyt mun pitäisi nähdä ne ihmiset ketkä ovat aiheuttaneet minulle nämä kaikki vammailut. en toki heitä syytä täysin, mutta ovat he osa syy sairauksiini.

tänään on taas yksinäinen päivä. olen alkanut vihaamaan yli kaiken yksinäisyyttä. en sitä jos muut ovat yksin vaan jos minä olen yksin, en kestä sitä.

mutta tänään varmaankin paljon liikuntaa ja siivousta.

se on sitten loma. ei erityisemmin tunnu lomalta, kun ainahan mä täällä kotona yksin istun.

seuraavana viikonloppuna pääsee kaverit lomalle. sitä mennään sitten juhlimaan, mitäköhän siitäkin sitten tulee, kaikki odottaa sitä ihan innoissaan, mutta mulla ei ole jaksamista, kun kukaan kaveri ei halua olla mun kaa kumminkaan koko aikaa, ja hortoilen itsekseni puolet ajasta, kunnes lähden kotiin. näin uskon että käy. tulee muutenkin liikaa kaloreita.

en ole pitkään aikaan käynyt uimahallissa, tuli innostus mennä. ahdistaa vaan olla uimapuvussa ja nähdä miten pursuan siitä ulos. aion kumminkin joku päivä mennä uimaan, koska tanssiakaan ei nyt enään vähään aikaan ole. enkä halua mennä uimarannalle uimaan.

huomenna kerron sellaisen asian mitä minun on nyt pakko ensin sulatella ennen kuin kerron kellekkään...