Hmm...

Mä tein aika ison jutun. Mä vaihdoin koulua.

Viime postauksessa kerroin kuinka musta tuntu pahalta, koska en ollut missään ammattikorkeassa tai yliopistossa. Mut kun olin käymässä terapiassa (mulla on väliaikaisesti sijaisena uusi terapeutti) ja mä kerroin sille kuinka mulla on niin paha olo, että mulla tulee itsetuhoisia-ajatuksia, itken melkein koko ajan ja oon tosi herkkä, että saatan saada raivokohtauksia, heitellä tavaroita ja vahingoittaa itseäni, kun poikaystävä saa nauttia siitä opiskelusta ja sen iloista. Se terapeutti vaan siihen tokaisi; "no eiks ne teekkarit ookkin aikas kovia rellestää". Siinä kohtaa mun päässä alko jyskyttää oikee kunnolla, en oikeestaan tiedä edes miksi, tuntui vaan pahalta että sekin on samaa mieltä ja sanoi sen suoraan. Mun oma terapeutti olisi sanonut siihen jotain paljon lohduttavampaa.

Mutta toisaalta, sanon sen että jos se sijainen ei olisi noin sanonut ja ollut muutenkin tuollainen, en olisi ehkä vaihtanut koulua. Mä oon nyt avoimessa yliopistossa. Pääsen toivottavasti ens syksynä aloittamaan siellä vakituisena opiskelijana. Luen nyt lukiossa pitkää matikkaa ja fysiikkaa, yliopistolla matikkaa. Keväällä alan käymään enemmän luennoilla.

Tää tulee olemaan todella rankkaa ja mä tarvitsen todella paljon sitä että ihmiset jaksaa uskoa muhun ja siihen että mä pystyn opiskelemaan ja pääsemään syksyllä vakituiseksi. Uskoa, kannustusta ja luottamusta on niitä mitä mä tarviin kaikkein eniten. Paskaa tässä on myös se, että mun opiskelut on iltapainoitteisia ja huomaan että kappas, minä se taas täällä päivällä täällä pahassa olossa pyörin, tulee ihan vanhat mieleen... Mutta oon laittanut itselleni nyt oikeen "lukujärjestyksen" siitä mitä aiheita luen ja mihin aikaan, herään aamulla vähintään yhdeksältä ja alan heti laskemaan ja lukemaan.

Mua masentaa eniten tällä hetkellä se, että en nää mun poikaystävää melkein ollenkaan. Kun se on koulussa, mä oon kotona lukemassa ja laskemassa, kun mä meen kouluun, se pääsee joko kotiin tai sitten sinne helvetin känniörvellysteekkari-juhliin. Ja kun mä pääsen, ja nään sitä, se tekee aina koulutehtäviä. Tänään sille sanoin siitä, että miksi et jätä vaikka jotain juhlan väliin ja tee silloin tehtäviä. Eihän se sitä tajunnu, se näköjään mieluummin kännäilee yliopisto kamujensa kanssa kun että olisi oman rakkaansa kanssa.

Mutta huh, nyt alkaakin sitten kunnon urakka koulussa ja mä kyllä jaksan, mussa on sisua siihen, vaikka luulen ettei moni siihen usko, mä näytän niille jotka ei usko! Toivon että täällä edes muhun uskotaan. Mä oon vahva.