
menin eilen yöllä meseen. mulla meni välit poikki yhden kaverin kanssa kokonaan ja se poisti mun numeronkin ja vaihtoi itse numeroaan, etten sais siihen enään ikinä yhteyttä. mutta kun kirjauduin sisään meseen, kirjautuneena oli myös J eli ystävä jota en ollut voinut tavoittaa, hänet olin tosin torjunut. tuli hirveä paniikki. voinko puhua hänelle? mitä hän ajattelee jos puhun hänelle? rohkaistuin ja puhuin hänelle. kerroin että oon miettinyt asioita ja haluaisin että oltaisiin vielä ystäviä, koska hän on minulle tärkeä. odotin pitkään vastausta, aika kauankin. kunnes näkyi että J kirjoittaa vietiä. hän vastasi ja kertoi kuinka tyhmä oli ollut kun laittoi meidän välit poikki. juttelimme pitkään meidän molempien virheistä ja sovimme että tapaamme ja pyydämme toisiltamme anteeksi kasvotusten. onneksi laitoin J:lle viestiä ja että en poistanut koko meseosoitetta. tämä on vaivannut minua jo pitkään, ettei olla oltu tekemisissä, hän oli kumminkin yksi parhaista ystävistäni.
huh, sainhan vuodatettua.
-------------------------
tänään 200 päivä ja kaksi tanssituntia, saa nähdä miten pärjään.
Kovasti tsemppiä sulle tähän päivään!
VastaaPoista