anteeksi

eilen oli niin lähellä, se oli niin lähellä.

se oli vain kourallisen lääkkeiden laittamista suuhun, se oli vain muutaman kulauksen juomista vaille, että olisin päässyt muualle.


ystävä tekstasi viime hetkellä, se tiesi mun pahasta olosta. olen kiitollinen mutta samalla erittäin vihainen, olisin halunnut mennä.


ääh, ja nyt taas tätä samaa yksinäisyyttä edessä, ja ystävyys-suhteiden selvittelyjä. tuntuu etten kestä, mutta melkein pakko kestää.