heh, olin perjantaina terapiassa. terapeutti kauhisteli että olin ottanut vielä lukion tähän ammattikoulun sekaan... no kauhistelkoot vaan. kyllä minä sen käyn läpi!

tanssissa oli tällä viikolla niin ihanaa, oli ihana taas hikoilla kunnolla, en sillä etten olisi hikoillut tai liikkunut kesäloman aikana, mutta se on erillaista hikoilua ja hengästymistä, en osaa oikein selittää. ja ensi viikosta tulee myös ihana tanssin suhteen, otin nimittäin yksityistunteja taas, haluan parantua lisää ja kehittyä enemmän. odotan niitä innolla.

olin tänään leffassa ystävän ja sen poikaystävän kanssa. oli jotenkin kauheen orpo ja tyhmä olo ku ne oli koko aika kiinni toisissaan ja minä siinä vieressä yksin. olin vähän vaivaantunut, sillä ne olisi varmaa halunneet mennä sinne kaksin. no oli meillä silti ihan kivaa.

en oo syöny yhtään herkkuja lähiaikoina. en edes leffaan ostanut mitään. liikkunutkin oon paljon tanssissa ja menny joka paikkaan pyörällä, lenkille en oo kerenny muuta kun koiran kanssa. ensi viikolla menen kyllä jos kerkiän koulujen ja tanssien välissä tai jälkeen.

aarg, kirjotin pitkän kommentin bloggaajalle, mutta sitten netti pätkäs!

laitan sinulle äänetön vielä kommenttia :)

sateinen päivä ja kylmä, tässä tulee se talvi kohta ja huomenna lukiohaastattelu. joo-o puhun koko aika siitä, mut mua pelottaa se ihan järjettömästi, mitä jos taas keskeytän koulut? mitä siitä muut ajattelisivat?

nolasin tänään vielä itsenikin, menin puhumaan ihan "ventovieraalle" ja väärälle henkilölle, koska erehdyin ihmisestä, nyt mulle nauretaan...

tahdon rakkautta. haluan että joku halaa minua. ihastun helposti, mutta en rakastu, olen kerran ollut rakastunut, mutta sydän murskaantui liikaa, kun minulle sanottiin tylysti, en enään koskaan rakastu. en ainakaan haluaisi, mutta pelkään sitä ja pelkään että minulle tehdään samalla tavalla kuin viimeksi. en tiedä tuleeko tästäkään jutusta mitään, kun ei poika halua nähdä minua, en tiedä. en halua ajatella sitä, koska olen jo rakastumassa. niin ei saa käydä.

viikonloppu ohi. ei ollut aikomus juoda niin paljoa. nolasin jotenkin taas itseni. mutta puhuttiin ystävän kanssa syvällisiä ja sain tietää tärkeitä asioita. sain myös huomata ja tietää siskosta ja muista ystävistä tärkeitä asioita. viikonloppu meni kumminkin hyvin.

tänään koulussa tuntui siltä, etten kuulu tai sovi joukkoon. kun olin kahden ihmisen kanssa siinä ulkona, ja käännyin, he nauroivat minulle, sitten kun sanoin jotain, niin se toinen muka nauraa hahahahahhah tekonaurua. lähdin vain pois, ja sinne ne jäi puhumaan musta paskaa. tällästä tää taas on. en ehkä jännitä enään sosiaalisiatilanteita niin paljoa, mutta se että joutuisin olemaan aina yksin, niin ajatuksena on surullinen ja että jos luokassa pitäisi ottaa pari tai ryhmä, jäisin aina ilman. onneksi koulussa, mutta kumminkin toisella linjalla, on mun muita kavereita pari. joten ainakaa joillakin välkillä ei tarvitse olla yksin. lisään lukion vielä amiksen lisäksi, haluan päästä ylioppilaaksi, ja koska kukaan ei usko että pystyn siihen, niin nyt ainakin haluan siihen. vaikka vaan näyttääkseni niille, mutta kyllä sitä myös haluan. minäpä näytän että pystyn siihen! tulee vaan olemaan aika rankkaa, koulun jälkeen suoraan joko tanssiin tai lukioon. ei mun elämään paljoo muuta sitten mahdu kun reenejä ja lukemista, mutta sitähän mä haluan.

olen laihtunut! olin hakemassa e-pillereitä ja siellä mut punnittiin, en ole uskaltanut itse mennä vaa'alle, koska pelkään ahdistuvani. mutta tuli hyvä mieli, kun näki että oli pari kiloo kevyempi.

on mulla muutenki ollu hyvä mieli. oon löytäny sellasen ihmisen johon oikeesti olen halunnut tutustua paremmin ja luulen että tästä tulee jotain enemmän. mutta pelkään kumminkin pahinta, että mun sydän taas särkyy ja tulee pahempi olo.

tanssit on myös alkaneet! oli ihanaa taas olla ja unohtaa kaikki muu ja "heittäytyä" mukaan. se on niin hyvää terapiaa, mä tarvitsen sitä. nykytanssi on niin mun juttu!

koulussa oon aika yksinäinen, tai no kyl mä aina välillä kuljen porukan mukana ja niin, mutta musta tuntuu ettei ne oikein hyväksy mua. joo, mustahan aina tuntuu niin ja näin, mutta silti. se "musta tuntuu" -tunne on niin voimakas ja todellinen, uskon vaikka ei olisikaan totta.

tänään oli terapia. juteltiin koulusta. koulu on alkanu ihan kivasti, oon tutustunu uusiin ihmisiin, ja oon löytäny vanhoja tuttuja samasta koulusta. musta tuntuu että tää koulu on paras missä oon ollu, ja pystyn olemaan melkein oma itseni, se on jo paljon!

syömiset menneet niin ja näin, liikkunut oon paljon, mutta syönyt vähän vaihtelevasti. huomenna alkaa tanssit, en pääse, koska sukujuhlat. mutta maanantaina sit, odotan innolla!

siinäpä oli koulua. en eilen kirjottanut, koska olin niin puhki koulusta ja pelosta, että oli pakko mennä heti nukkumaan koulun jälkeen, josta seurasi se etten saanut nukuttua enään yöllä, unirytmi taas pilalla, nytkin kova väsy, nukahdin bussiinkin. mutta menen nukkumaan vasta illalla, että pystyn heräämään aamulla taas kouluun.

koulussa oli ihan ok. näin paljon tuttuja ja se helpotti että näin niitä, koska nyt tiesin että tuntisin edes muutaman ihmisen koko koulusta. luokkalaisetkin on aika mukavia. on ihan erillaista aloittaa kaikkien kanssa samaan aikaan uusi koulu, kun se että tulee pari viikkoa koulun alkamisen jälkeen uuteen luokkaan, osaston takia ja silloin muut ovat jo tutustuneet toisiinsa.

olen isoissa riidoissa "ihastukseni" kanssa. mutta ihan sama, en kunniota enään sitä ihmistä niiden asioiden jälkeen mitä se on tehnyt... onneksi lähtee kauas ulkomaille pitkäksi aikaa, jäisi sinne kokonaan!

välitän yhdestä ihmisestä ihan liikaa. tiedän että se on täysi kusipää, itseään täynnä ja ylimielinen. mutta, rakastan sitä. en voi sille mitään. luulen että tulen aina rakastamaan. enkä koskaan voi saada sitä. olen puhunut tästä aikasemminkin, ja tää ei oo mikään uusi juttu, että tykkään tästä ihmisestä. tunteet vain eivät katoa vaikka haluaisi sitä.

eilen olin juhlimassa, oli ihana nähdä ystäviä, olin kaveriporukan ainoa tyttö, tuli sinne sitten muitakin, joita en tuntenut. tajusin että ehkä yli vuosi sitten en olisi pystynyt olemaan jätkien kanssa, varsinkaan jos muita tyttöjä ei olisi ollut mukana. ja nyt mun kaikki parhaat kaverit on jätkiä. tulen nykyään enemmän niiden kanssa toimeen. tää jätkä mistä puhuin, josta tykkään, iski ihan tahallaan mun nähden yhtä tyttöä, joka oli varattu. kyllä pari yritti muakin iskeä, mutta mulla oli niin paha olo sen takia, niin en välittänyt, enkä halunnut mitään.

mutta tiistaina alkaa koulu. pelottaa kamalasti.

huh. nyt sitä ollaan taas kotona. en tiedä mistä aloittaa, no ainakin että pelkäsin ihan liikaa, että en pystyisi olemaan sosiaalinen ja että menisin paniikkiin jos joutuisin puhumaan muiden kanssa. niin ei käynyt, oli helppo puhua ja sain uusia ystäviä. nyt haikee olo ja haluaisin takaisin sinne. siellä ongelmat eivät olleet niin isoja ja siellä niiden kanssa selvisin ihan hyvin. yksi ilta meni itkien, mutta olin silloin muutenkin väsynyt. laihduin myös leirin aikana. tuli liikuttua niin paljon, ja aina annoin yhdelle kaverille melkein kaikki ruuat mitä sain lautaselle, kyllä sille jätkälle ne kelpas. inhottaa kun jotkut pojat voi syödä melkeinpä niin paljon kuin haluaa ja on silti sellasia tikkuja. näin myös yhden bloggaajan siellä, et vain tunnistanut minua, tai ainakin minä niin luulen.

ensi viikolla alkaa koulu. en osaa kuvitella, enkä halua. tää kesä meni nopeasti, mutta toisaalta hitaasti. kohta alkaa arki ja rutiinit, koulu ja harrastukset. elämästä tulee taas "normaalia" ei sitä että olen kotona päivät ja illat tanssimassa. hyvä ettei ole niin. ihanaa päästä kouluun ja opiskelemaan.

ystävä on huolissaan. minusta. miten voi olla niin? ei hänen minusta tarvitse huolehtia, hänellä on omiakin huolia tällä hetkellä ja ei voi itse varmastikkaan hyvin, vaikka väittääkin että kaikki on hyvin.

eilen olin sen partioporukan kanssa keskustelemassa ja suunnittelemassa sen leirin asioita ja järjestelemässä tavaroita mitä sinne otetaan mukaan. koko ajan jännityn enemmän ja enemmän. en halua sinne! on kyllä ihana nähdä kavereita ja mun entinen ihastus on siellä. se lähtee heti sen jälkeen vuodeksi ulkomaille vaihtoon. ja en näe sitä ainakaan vuoteen.

olen taas aloittanut juoksemisen oikein kunnolla ja säännöllisesti. olen taas oivaltanut miten ihanaa on juosta ja olla niin poikki että melkein pyörtyy ja oksentaa.

olen vaikka kuinka kauan kirjoittanut tätä tekstiä, koska netti koko ajan pätkii...

2 päivää. 2 paivää sosiaaliseen helvettiin. pelkään niin paljon.

lisäksi, äiti on sitä mieltä etten pärjää kaksoistutkinnossa. sen mielestä vain lopetan sen koska en kestäisi tai jaksaisi sitä. mutta minäpä jaksan. minä varmasti jaksan!

en ole päivitellyt pitkiin aikoihin. en ole ollut kotona, eikä ole ollut oikein mahdollisuutta kirjotella blogiini. olen ihan poikki ja väsynyt kaikkien muiden ihmisten lohduttamisesta ja auttamisesta. hyvä ystäväni erosi poikaystävästään ja koko viime yön lohduttelin sitä, ja yritin parhaani mukaan auttaa. menen tänäänkin sen luokse.

olin hänen, siskon ja isän kanssa myös purjehtimassa. oli ihan kivaa, en kyllä siskon ja isän kaa kyllä olisi voinut lähteä, en olisi kestänyt isää, nyt sain olla ystävän kanssa koko ajan. syötiin kyllä aika usein, mutta sain kulutettua kumminkin paljon kaloreita, liikuin koko ajan.

olin myös serkkujen luona etelä-suomessa, pikku kaupungissa. ja juuri silloin tapahtui täällä minun kaupungissani kaikkee missä mun olisi pitänyt olla mukana. ja nyt olen vähän ulkona kaikesta mitä on tapahtunut.

4 päivän pästä lähden suurelle partioleirille, sinne tulee paljon tuttuja ja joudun olemaan paljon äänessä ja ihmisten kanssa tekemisisssä. pystyn varmaan ohittamaan ruokailut, siellä on niin paljon ihmisiä, että tuskin kukaan huomaa että en mene syömään...

niin eli silloinkaan en 9 päivään minusta ei kuulu mitään. olen silti elossa, ellen kuole sosiaalisten tilanteiden pelkooni. nyt lupaan kirjottaa ennen kun lähden sinne kunnolla ja pitkiä tekstejä, en ole nytkään koskaan kirjottanut näin nopeasti blogitekstiä. niin paljon asiaa, mutta en osaa oikein kertoa mistään kunnolla tai hyvin.

ainiin vaihdan blogini osoitteen, koska siskoni taisi löytää blogini...

riitelin hyvän ystävän kanssa. se loukkas mua. mun piti olla niillä yötä, mutta sitten vaan lähdin, ei ole vielä ottanut yhteyttä, odotan vaikka koko yön, että laittaako se mitään viestiä. tiedän olen lapsellinen, mutta haluan tietää että onko minulla oikeasti sellanen ystävä joka välittää, vai ei. huh, tulee pitkä yö...

olen muuttunut. olen muuttunut paljon. en osaa kertoa millä tavalla, mutta sen osaan kertoa että takasin sinne huonompaan suuntaan. olen alkanut taas olemaan ihan hiljanen. se hiljanen tyttö joka on tyhmä eikä tiedä tai osaa mitään. olen menossa takasin siihen. en halua.

kivaa tänään oli se että näin lemmin ja rosaparksin :) <3

olen ollut nyt menossa nämä pari päivää. siksi en ole ehtinyt kirjoittelemaan.

on ollut aika vaihteleva olotila koko ajan, välillä tuntuu että kaikki olisi hyvin ja välillä taas että ei oo huonommin mennyt. olen ollut yksinäinen ja myös ollut ihmisten seurassa. iloinen ja surullinen. väsynyt ja ylipirteä. rakastunut ja vihainen. kaikkea. en edes osaa kertoa.

oksensin tänään. en kauheasti oksentele, en halua että siitä tulee tapaa.

13pv lääkäri, pitäkää peukkuja ettei se muista sitä että mun piti vielä kesällä ennen koulua ja koulun aikana mennä osastolle. en todellakaan halua sinne, 4. kerta olisi varmasti kamalin, tiedän sen. ja se olisi muutenkin mun viimeinen kerta siellä nuorten osastolla, koska täytän pian 18vuotta ja sitten siirryn aikuisten puolelle, ja sinne vasta en haluakkaan.

juttelen ihmiselle asioista, avaudun, olen kuin jossain muualla, en maailmassa. en tiedä mistään mitään, on vain paha olla. en halua mennä nukkumaan, kamalat asiat tulevat mieleen ja näen painajaisia. en halua.

EDIT//

nyt on parempi olo kun juttelin ystävälle. ehkä mun vaan nyt pitäis mennä nukkumaan...

haluun lukea kirjan. siitä on pitkä aika kun olen lukenut mitään kirjaa. viimeksi varmaan luin kira poutasen, ihana meri -kirjan. mulla on toi stahlinin lehmät -kirja omana hyllyssä, mutta en oo vielä jaksanut/ehtinyt lukea sitä.

katsoin vanhoja valokuvia, ihan tulee ikävä kaikkia vanhoja aikoja. sitä kun oli vielä pieni ja sai leikkiä naapurien lasten kanssa. nyt mun täytyy käyttäytyä melkein kuin aikuinen, kohta olen täysi-ikäinen ja silloin mun täytyy olla fiksu ja aikuismainen. mua pelottaa se että kasvan. en halua tulla vielä aikuiseksi, haluan leikkiä naapurin tyttöjen ja poikien kanssa pihalla, niinkuin aina tehtiin kun olin nuorempi. nyt melkein kaikki ihmiset joiden kanssa leikin on muuttaneet pois. niin tää aika kuluu. en oo enään niidenkään ihmisten kanssa tekemisissä, mulla oli silloin paljon kavereita, ei ole enään.

huomenna nään yhtä ystävää pitkästä aikaa. odotan innolla sitä.

naapuri näkee minut ulkoa ikkunasta, hän heiluttaa, minä heilutan takaisin. jännä juttu, ei se oo ennen moikannut mua. mitä muutenkin tuijottaa meidän taloon, sellanen kyylä.

ollu aika surullinen ja vihanen tänään. onneksi yksi kaveri (joka on poika) auttaa mua, tai no se läppäilee mun kanssa. se saa mut iloiseksi vähänki aikaa, mutta silti olen vihainen, olen vihainen ihmiselle.

kun ystäviä eniten tarvitsee, niin niitä ei ole. tai ne jotenkin salaperäisesti katoaa aina silloin. nyt tarvitsisin ystävää joka tukisi, mua pystyy auttamaan jo sillä että läppäilee mun kanssa tai edes juttelee, niin että tiedän että he ovat olemassa ja että minä olen olemassa.

"mä en oo tunnevammane"

päätin jo yhtenä iltana että nuohdan sen yhden jätkän, johon oon ollu kauan ihastunut, ja tiedän etten tule koskaan samaan sitä. sitten olin kaverilla (tämä jätkä tykkää tästä mun kaverista, mutta kaveri seurustelee toisen kanssa) ja tämän poikaystävä alkoi haukkumaan tätä mun ihastusta, mä puolustin sitä ja tunteet palas taas takas. ja kun tää mun kaveri koko ajan kertoo miten kiva ja ihana tää mun ihastus on, (kaveri tietää että tykkään siitä) inhoan sitä kun se leuhkii sillä että se jätkä on sanonu sille kaikkee kivaa ja kehunu sitä. olen MUSTASUKKAINEN. tiedän nyt 9 jätkää jotka tykkää siitä mun kaverista, se ihminen on niin täydellinen. olen niin helvetin kateellinen sille, koska se on kaunis, laiha ja kaikki ihmiset tykkää siitä, sillä on paljon kavereita ja se on tyylikäs. mutta se leuhkii, se leuhkii ihan kaikella, esim sillä että siihen on ihastunut niin moni, ja se pitää huolen että ne tykkää siitä, sen luonne on muutenkin sellanen, että se kohtelee tyttöjä ja poikia samalla tavalla, esim. halailee, pussailee, laittaa sydämmiä mesessä tai tekstareilla ja jotenkin flirttailee kaikille. kaikki luulee tästä ihmisestä pelkkää hyvää, mutta minua se käyttää vaan hyväkseen, lainaa rahaa ja vaatteita eikä palauta, sanoo että nähdään mutta ei kumminkaan ilmaannu paikalle, pyytää hakemaan jostain... ja minä kilttinä teen niinkuin se haluaa.

arrg, kauhee paskan puhuminen, mutta nyt helpottaa kun sain purettua ja mietittyä tosi asioita, oon aina luullut ja kuvitellut että se on mun parasystävä. suurin osa mun ystävistä on tälläsiä, ja minä kilttinä uskon niistä pelkkää hyvää...

tänään oli kamala olo, melkein koko päivän. kaikki koulu jutut ahdistaa ja masentaa. ja nyt tuntuu etten koskaan tule pääsemään siihen kouluun mihin haluan. mun täytyy vaan hyväksyä jotkut tosi asiat, mun taito ei riitä tanssijaksi. mun pitäisi olla täydellinen ja paras, sellanen kun jotkut on. ei musta koskaan voi tulla sellasta, vaikka kuinka paljon haluaisinkin.


tänään oltiin siskon kanssa rannassa kuvailemassa meillä oli kivaa ja sain uuden pyörän.

kuuntelen tarzanin tunnaria.

"Usko siihen minkä tiedät varmaan
Sä käy ja maailma jaa
Luota vaan ja aikanaan
Sä löydät onnenmaan

Ja paratiisiin kauneimpaan
Maahan lemmen kauniin
Ja murheeton tää elo on

Tarkoin katsot tietä maahan toiseen
Sä käy ja maailma jaa
Kohtaloon sä luota vain
Se meitä kuljettaa

Ja alla puiden viidakon
Siellä turvan perhe saa
Ja murheeton tää elo on

Pääsi nosta, taakkasi jaa
Saat voiman rakkaimmilta
Ja työsi tuo, se suojan suo
Sä saada voit kaiken, mut kaikki sun saada voi

On äidin taakka kyyneleet
Ei korjaa aika haavojaan
Se kaiken vei, mut toivo jäi

Jo kuulet kutsun äänen soivan
Sä käy ja maailma jaa
Luota vaan ja aikanaan
Sä löydät onnenmaan"