4tuntia ja 11 minuuttia..

en tiedä mitä tekisi taikka sanoisi.

outoa, sen sanon.

lääkkeet eivät enään auta. lopetin niiden syönnin. ilman että lääkäri antoi siihen lupaa, kerron sille seuraavalla kerralla. terapiassakaan en jaksaisi enään käydä, mutta jos se lähtisi elämästäni niin en kestäisi. kuulen harhoja ja olen itsetuhoinen, masentunut ja ahdistunut, en vaan tällä hetkellä jaksa yrittää panostaa hoitooni. en vain jaksa.

olisin halunnut lähteä jonnekkin, halunnut puhua jollekkin. en edes tiedä kelle olisin voinut mennä tai kelle soittaa. tuntuu jotenkin niin yksinäiseltä. olen vaan tehnyt koulutehtäviä, lenkkeilyt ja tanssinut. se on sitä mun elämää.

joo-o, kirjotin pitkän ja syvällisen tekstin ja se vain katosi, eikä se ollut tallentunut..

------

olen laihtunut. muutama kilo on pudonnut, en ole ehtinyt syömään koulun takia, olen päivät amiksessa ja illat lukiossa. syön koulussa kouluruoan ja seuraavan kerran syön illalla. mun tanssi harrastus on vaan vähän kärsinyt, käyn enään vain kerran viikossa tunneilla, enkä ole paljoa kerennyt käymään lenkeillä tai tehdä mitään muutakaan, iltaisin teen muutamat lihaskunnot ja siinä se onkin. mutta silti olen laihtunut ja tulen vielä lisää laihtumaan. kyllä tää opiskelu kannattaa ihan laihdutuksen kannaltakin.

mutta... 11päivää, enään se helvetin 11päivää siihen kun täytän 18. sitä ollaan odotettu, mutta nyt haluaisin mennä takapakkia, ei vielä ei ei ei. en halua olla viel täysi-ikäinen. jotenkin vain pelkään sitä vastuuta ja kaikkea. hmmm, se ei saa tulla vielä. mutta se tulee, 11päivää!

-------

jospa huomenna sitä tekstiä tulisi enemmän. nyt nukkumaan, öitä!

olen taas kerran ihastunut... mutta tää ei oo kyllä mitää perus settiä, tää on ensimmäinen kerta että musta tuntuu sillä tää saattaa onnistuakkin. jutellaan joka pv mesessä, mutta vaikka ollaan samassa koulussa ni silti siellä välillä esittää ettei näkiskään mua, joskus kyllä moikkaa, mutta harvemmin, sitten taas illalla lentää sellasia juttuja että..

en mennyt tänään lukioon. menin kyllä amikseen, mutta lukioon oli vaikea lähteä, en vain tiedä miksi, tai tiedän en vain kehtaa kertoa. kuulostan vaan niin tyhmältä enkä halua mitään teiniangstia.

nyt tulee muutenkin tylsää tekstiä, päässä ei liiku muuta kun sisko ja sen ongelmat, ehkä huolehdit liikaa mun pikkusiskosta, se on mulle rakas, mut se vaan ei taida oikein tajuta sitä, kun ei halua koskaan apua, eikä se kerro mulle mitään. haluisin että se pystyis puhumaan mulle melkein kaiken kaikesta. haluan olla sille ISOsisko, joka auttaa ja huolehtii. en halua että sille tapahtuu mitään kamalaa.

mutta oon itkenyt ja mun upouudet ripsien pidennykset on siksi pilalla.

kuuntelen pitkästä aikaa Eleanor McEvoyn Sophie -biisiä. tästä tulee aika lailla muistoja, hyviä, että pahoja. silloin kun paino putosi ja tunsin onnistuvani, ja silloin kun makasin osastolla sängyssä, enkä saanut unta, hyviä, että pahoja.

olen syönyt vähän aikaa aika normaalisti. mitä olenko luovuttamassa!? en, en minä luovuta, en minä luovuta koskaan, ennen kuin olen päässyt siihen unelma vartaloon, ja silloin kun olen tyytyväinen itseeni ja minulla on lupa lopettaa.

terapiassa en ole käynyt vähään aikaan, vaikka terapeutti on lähettänyt uusia aikoja, miksi tää uusi terapeutti ei uskalla soittaa? sanon sitä vieläkin "uudeksi", vaikka vaihdosta onkin jo varmaankin yli puoli vuotta jos oikein muistan. se on ja tulee olemaan minulle aina se uusi terapeutti, ei se voi korvata niitä aiempia. näin mun ensimmäisen terapeutin yhtenä päivänä bussissa, se oli omituinen tilanne, ennen jos olen nähnyt sen, oon melkein purskahtanut itkuun. nyt ihan tyynen rauhallisena totesin, että siinä menee minun entinen terapeuttini. ja unohdin sen jälkeen täysin että hän on samassa bussissa.

menin tänään tanssiin, olin viime viikollakin. oli ihana taas vaan antaa liikkeen viedä ja vetää täysiä ja hyppiä ja pomppia ahdistusta pois, opettaja huutaa "liikkukaa kaikki ahdistukset pois, rentouttakaa keho" ja koko ryhmä heiluu, hyppii ja potkii maata. se oli ihanaa, vaikka se omituiselta kuulostaakin. tää vaan on se mun laji!

sisko on luokkaretkellä, on ollu koko viikon, tulee perjantaina takaisin. mulla on ikävä sitä, en vaan halua myöntää sitä, joka on minusta typerää. soitti se mulle kerran ja sanoi että on laihtunut kun on ollut niin pahaa ruokaa ja on liikkunut niin paljon siellä. mua pelottaa että se on laihtunut.

söin tänään salmiakkia. yäk, en edes pidä siitä kauheasti. oli vaan pakko syödä, enkä tiedä miksi, olen ollut nyt vähän aikaa niin etten ole syönyt oikein mitään, tai varsinkaan sellasta mitä en saisi syödä. ja sit meen pilaan sen jollai sellasella mistä en edes pidä.

jospa sitä saisi tänä yönä unta.

eilen illalla raskaan lenkin jälkeen, astuin sisään, kävelin rappuset ylös mun huoneeseen. seisoin siinä vähän aikaa hengästyneenä ja huojuin pikkuisen, tuntui että pyörtyisin. menin makaamaan keskelle lattiaa, maailma pyöri ja musiikki soi täysiä mun kuulokkeista. vaikka se hetki oli periaatteessa tuskanen, mutta silti niin ihana. tuli vanhat ajat mieleen, rakastin silloin sitä tunnetta.

---

nyt olen kohta menossa ystävälle, sanoi että pidetään tyttöjen ilta. ihanaa nähdä sitä pitkästä aikaa, se puhui kaikkea että sillä on ikävä mua ja kyseli että miten voin ja sanoi että on miettinyt paljon mua. olin vähän hämmentynyt. oli ihana huomata että joku välittää.

noni, nyt on ruotsin ja enkun kurssit alotettu. en muuta osaa sanoa, kun että rankkaa tulee olemaan! tanssissakin olen kerennyt olemaan, aina jos on parikin tuntia vapaata, niin liitän niille ajoille mun tanssitunnit.

en oo kerenny syömään kauheesti, se on hyvä, mutta toisaalta se vaikuttaa muhun aika paljon, en pysty kunnolla keskittymään, ja väsyttää ja heikottaa enemmän. ei tee edes mieli ruokaa, koska on koko ajan kiire ja tekemistä. pelkään vaan että alan stressaamaan liikaa. pelkään sitä että tulen kipeäksi ja joudun olemaan pois koulusta, oon syönyt joka pv kaikkia vitamiineja, mutta kurkku on silti jo kipeä. en halua jäädä jälkeen missään aineessa, joten menen vaikka keuhkokuumeessa kouluun.

kuulostan typerältä kun selitän koulusta koko aika, mut oon niin iloinen, koska olen viimein koulussa ja tuntuu ensimmäistä kertaa että siellä menee hyvin ja pystyn olemaan siellä ahdistumatta.

tosi kova väsy. taidan mennä nukkumaan.

heh, olin perjantaina terapiassa. terapeutti kauhisteli että olin ottanut vielä lukion tähän ammattikoulun sekaan... no kauhistelkoot vaan. kyllä minä sen käyn läpi!

tanssissa oli tällä viikolla niin ihanaa, oli ihana taas hikoilla kunnolla, en sillä etten olisi hikoillut tai liikkunut kesäloman aikana, mutta se on erillaista hikoilua ja hengästymistä, en osaa oikein selittää. ja ensi viikosta tulee myös ihana tanssin suhteen, otin nimittäin yksityistunteja taas, haluan parantua lisää ja kehittyä enemmän. odotan niitä innolla.

olin tänään leffassa ystävän ja sen poikaystävän kanssa. oli jotenkin kauheen orpo ja tyhmä olo ku ne oli koko aika kiinni toisissaan ja minä siinä vieressä yksin. olin vähän vaivaantunut, sillä ne olisi varmaa halunneet mennä sinne kaksin. no oli meillä silti ihan kivaa.

en oo syöny yhtään herkkuja lähiaikoina. en edes leffaan ostanut mitään. liikkunutkin oon paljon tanssissa ja menny joka paikkaan pyörällä, lenkille en oo kerenny muuta kun koiran kanssa. ensi viikolla menen kyllä jos kerkiän koulujen ja tanssien välissä tai jälkeen.

aarg, kirjotin pitkän kommentin bloggaajalle, mutta sitten netti pätkäs!

laitan sinulle äänetön vielä kommenttia :)

sateinen päivä ja kylmä, tässä tulee se talvi kohta ja huomenna lukiohaastattelu. joo-o puhun koko aika siitä, mut mua pelottaa se ihan järjettömästi, mitä jos taas keskeytän koulut? mitä siitä muut ajattelisivat?

nolasin tänään vielä itsenikin, menin puhumaan ihan "ventovieraalle" ja väärälle henkilölle, koska erehdyin ihmisestä, nyt mulle nauretaan...

tahdon rakkautta. haluan että joku halaa minua. ihastun helposti, mutta en rakastu, olen kerran ollut rakastunut, mutta sydän murskaantui liikaa, kun minulle sanottiin tylysti, en enään koskaan rakastu. en ainakaan haluaisi, mutta pelkään sitä ja pelkään että minulle tehdään samalla tavalla kuin viimeksi. en tiedä tuleeko tästäkään jutusta mitään, kun ei poika halua nähdä minua, en tiedä. en halua ajatella sitä, koska olen jo rakastumassa. niin ei saa käydä.

viikonloppu ohi. ei ollut aikomus juoda niin paljoa. nolasin jotenkin taas itseni. mutta puhuttiin ystävän kanssa syvällisiä ja sain tietää tärkeitä asioita. sain myös huomata ja tietää siskosta ja muista ystävistä tärkeitä asioita. viikonloppu meni kumminkin hyvin.

tänään koulussa tuntui siltä, etten kuulu tai sovi joukkoon. kun olin kahden ihmisen kanssa siinä ulkona, ja käännyin, he nauroivat minulle, sitten kun sanoin jotain, niin se toinen muka nauraa hahahahahhah tekonaurua. lähdin vain pois, ja sinne ne jäi puhumaan musta paskaa. tällästä tää taas on. en ehkä jännitä enään sosiaalisiatilanteita niin paljoa, mutta se että joutuisin olemaan aina yksin, niin ajatuksena on surullinen ja että jos luokassa pitäisi ottaa pari tai ryhmä, jäisin aina ilman. onneksi koulussa, mutta kumminkin toisella linjalla, on mun muita kavereita pari. joten ainakaa joillakin välkillä ei tarvitse olla yksin. lisään lukion vielä amiksen lisäksi, haluan päästä ylioppilaaksi, ja koska kukaan ei usko että pystyn siihen, niin nyt ainakin haluan siihen. vaikka vaan näyttääkseni niille, mutta kyllä sitä myös haluan. minäpä näytän että pystyn siihen! tulee vaan olemaan aika rankkaa, koulun jälkeen suoraan joko tanssiin tai lukioon. ei mun elämään paljoo muuta sitten mahdu kun reenejä ja lukemista, mutta sitähän mä haluan.

olen laihtunut! olin hakemassa e-pillereitä ja siellä mut punnittiin, en ole uskaltanut itse mennä vaa'alle, koska pelkään ahdistuvani. mutta tuli hyvä mieli, kun näki että oli pari kiloo kevyempi.

on mulla muutenki ollu hyvä mieli. oon löytäny sellasen ihmisen johon oikeesti olen halunnut tutustua paremmin ja luulen että tästä tulee jotain enemmän. mutta pelkään kumminkin pahinta, että mun sydän taas särkyy ja tulee pahempi olo.

tanssit on myös alkaneet! oli ihanaa taas olla ja unohtaa kaikki muu ja "heittäytyä" mukaan. se on niin hyvää terapiaa, mä tarvitsen sitä. nykytanssi on niin mun juttu!

koulussa oon aika yksinäinen, tai no kyl mä aina välillä kuljen porukan mukana ja niin, mutta musta tuntuu ettei ne oikein hyväksy mua. joo, mustahan aina tuntuu niin ja näin, mutta silti. se "musta tuntuu" -tunne on niin voimakas ja todellinen, uskon vaikka ei olisikaan totta.

tänään oli terapia. juteltiin koulusta. koulu on alkanu ihan kivasti, oon tutustunu uusiin ihmisiin, ja oon löytäny vanhoja tuttuja samasta koulusta. musta tuntuu että tää koulu on paras missä oon ollu, ja pystyn olemaan melkein oma itseni, se on jo paljon!

syömiset menneet niin ja näin, liikkunut oon paljon, mutta syönyt vähän vaihtelevasti. huomenna alkaa tanssit, en pääse, koska sukujuhlat. mutta maanantaina sit, odotan innolla!

siinäpä oli koulua. en eilen kirjottanut, koska olin niin puhki koulusta ja pelosta, että oli pakko mennä heti nukkumaan koulun jälkeen, josta seurasi se etten saanut nukuttua enään yöllä, unirytmi taas pilalla, nytkin kova väsy, nukahdin bussiinkin. mutta menen nukkumaan vasta illalla, että pystyn heräämään aamulla taas kouluun.

koulussa oli ihan ok. näin paljon tuttuja ja se helpotti että näin niitä, koska nyt tiesin että tuntisin edes muutaman ihmisen koko koulusta. luokkalaisetkin on aika mukavia. on ihan erillaista aloittaa kaikkien kanssa samaan aikaan uusi koulu, kun se että tulee pari viikkoa koulun alkamisen jälkeen uuteen luokkaan, osaston takia ja silloin muut ovat jo tutustuneet toisiinsa.

olen isoissa riidoissa "ihastukseni" kanssa. mutta ihan sama, en kunniota enään sitä ihmistä niiden asioiden jälkeen mitä se on tehnyt... onneksi lähtee kauas ulkomaille pitkäksi aikaa, jäisi sinne kokonaan!

välitän yhdestä ihmisestä ihan liikaa. tiedän että se on täysi kusipää, itseään täynnä ja ylimielinen. mutta, rakastan sitä. en voi sille mitään. luulen että tulen aina rakastamaan. enkä koskaan voi saada sitä. olen puhunut tästä aikasemminkin, ja tää ei oo mikään uusi juttu, että tykkään tästä ihmisestä. tunteet vain eivät katoa vaikka haluaisi sitä.

eilen olin juhlimassa, oli ihana nähdä ystäviä, olin kaveriporukan ainoa tyttö, tuli sinne sitten muitakin, joita en tuntenut. tajusin että ehkä yli vuosi sitten en olisi pystynyt olemaan jätkien kanssa, varsinkaan jos muita tyttöjä ei olisi ollut mukana. ja nyt mun kaikki parhaat kaverit on jätkiä. tulen nykyään enemmän niiden kanssa toimeen. tää jätkä mistä puhuin, josta tykkään, iski ihan tahallaan mun nähden yhtä tyttöä, joka oli varattu. kyllä pari yritti muakin iskeä, mutta mulla oli niin paha olo sen takia, niin en välittänyt, enkä halunnut mitään.

mutta tiistaina alkaa koulu. pelottaa kamalasti.

huh. nyt sitä ollaan taas kotona. en tiedä mistä aloittaa, no ainakin että pelkäsin ihan liikaa, että en pystyisi olemaan sosiaalinen ja että menisin paniikkiin jos joutuisin puhumaan muiden kanssa. niin ei käynyt, oli helppo puhua ja sain uusia ystäviä. nyt haikee olo ja haluaisin takaisin sinne. siellä ongelmat eivät olleet niin isoja ja siellä niiden kanssa selvisin ihan hyvin. yksi ilta meni itkien, mutta olin silloin muutenkin väsynyt. laihduin myös leirin aikana. tuli liikuttua niin paljon, ja aina annoin yhdelle kaverille melkein kaikki ruuat mitä sain lautaselle, kyllä sille jätkälle ne kelpas. inhottaa kun jotkut pojat voi syödä melkeinpä niin paljon kuin haluaa ja on silti sellasia tikkuja. näin myös yhden bloggaajan siellä, et vain tunnistanut minua, tai ainakin minä niin luulen.

ensi viikolla alkaa koulu. en osaa kuvitella, enkä halua. tää kesä meni nopeasti, mutta toisaalta hitaasti. kohta alkaa arki ja rutiinit, koulu ja harrastukset. elämästä tulee taas "normaalia" ei sitä että olen kotona päivät ja illat tanssimassa. hyvä ettei ole niin. ihanaa päästä kouluun ja opiskelemaan.

ystävä on huolissaan. minusta. miten voi olla niin? ei hänen minusta tarvitse huolehtia, hänellä on omiakin huolia tällä hetkellä ja ei voi itse varmastikkaan hyvin, vaikka väittääkin että kaikki on hyvin.

eilen olin sen partioporukan kanssa keskustelemassa ja suunnittelemassa sen leirin asioita ja järjestelemässä tavaroita mitä sinne otetaan mukaan. koko ajan jännityn enemmän ja enemmän. en halua sinne! on kyllä ihana nähdä kavereita ja mun entinen ihastus on siellä. se lähtee heti sen jälkeen vuodeksi ulkomaille vaihtoon. ja en näe sitä ainakaan vuoteen.

olen taas aloittanut juoksemisen oikein kunnolla ja säännöllisesti. olen taas oivaltanut miten ihanaa on juosta ja olla niin poikki että melkein pyörtyy ja oksentaa.

olen vaikka kuinka kauan kirjoittanut tätä tekstiä, koska netti koko ajan pätkii...

2 päivää. 2 paivää sosiaaliseen helvettiin. pelkään niin paljon.

lisäksi, äiti on sitä mieltä etten pärjää kaksoistutkinnossa. sen mielestä vain lopetan sen koska en kestäisi tai jaksaisi sitä. mutta minäpä jaksan. minä varmasti jaksan!

en ole päivitellyt pitkiin aikoihin. en ole ollut kotona, eikä ole ollut oikein mahdollisuutta kirjotella blogiini. olen ihan poikki ja väsynyt kaikkien muiden ihmisten lohduttamisesta ja auttamisesta. hyvä ystäväni erosi poikaystävästään ja koko viime yön lohduttelin sitä, ja yritin parhaani mukaan auttaa. menen tänäänkin sen luokse.

olin hänen, siskon ja isän kanssa myös purjehtimassa. oli ihan kivaa, en kyllä siskon ja isän kaa kyllä olisi voinut lähteä, en olisi kestänyt isää, nyt sain olla ystävän kanssa koko ajan. syötiin kyllä aika usein, mutta sain kulutettua kumminkin paljon kaloreita, liikuin koko ajan.

olin myös serkkujen luona etelä-suomessa, pikku kaupungissa. ja juuri silloin tapahtui täällä minun kaupungissani kaikkee missä mun olisi pitänyt olla mukana. ja nyt olen vähän ulkona kaikesta mitä on tapahtunut.

4 päivän pästä lähden suurelle partioleirille, sinne tulee paljon tuttuja ja joudun olemaan paljon äänessä ja ihmisten kanssa tekemisisssä. pystyn varmaan ohittamaan ruokailut, siellä on niin paljon ihmisiä, että tuskin kukaan huomaa että en mene syömään...

niin eli silloinkaan en 9 päivään minusta ei kuulu mitään. olen silti elossa, ellen kuole sosiaalisten tilanteiden pelkooni. nyt lupaan kirjottaa ennen kun lähden sinne kunnolla ja pitkiä tekstejä, en ole nytkään koskaan kirjottanut näin nopeasti blogitekstiä. niin paljon asiaa, mutta en osaa oikein kertoa mistään kunnolla tai hyvin.

ainiin vaihdan blogini osoitteen, koska siskoni taisi löytää blogini...